Perustuslakivaliokunta sai lisäaikaa saamelaiskäräjälain mietintöön
Perustuslakivaliokunta on saanut lisäaikaa saamelaiskäräjälain mietinnön tekemiseen. Valiokunnan puheenjohtaja Johanna Ojala-Niemelä (sd.) kertoi STT:lle, että lisäaikaa on ensi viikko.
Alkuperäinen takaraja mietinnön valmistumiselle olisi ollut ensi maanantaina. Saamelaiskäräjälain valmistumisella alkaa olla kiire, koska eduskunnan vaalitauon on määrä alkaa kahden viikon päästä. Silloin hyväksymättä jääneet hankkeet raukeavat, ja niitä varten pitäisi antaa uusi esitys seuraavalla vaalikaudella.
Ojala-Niemelän mukaan suurimpia ratkaistavia kysymyksiä on saamelaismääritelmä sekä kysymys siitä, tulisiko saamelaiskäräjille veto-oikeus koskien maankäyttöä.
– Asiantuntijakuulemisissa on kyllä sanottu, ettei tällaista syntyisi.
Asiaa koskeviin asiantuntijalausuntoihin on pyydetty oikeusministeriöstä vastine, jonka valiokunta saa tiistaina.
Ojala-Niemelän mukaan vielä on vaikea arvioida, tuleeko mietintö valmiiksi, koska valmistavaa keskustelua ei ole vielä käyty. Hän sanoo, että yritystä mietinnön valmiiksi saamiseen kuitenkin on.
Valmistava keskustelu käydään oikeusministeriön vastineen pohjalta. Silloin valiokunnassa selviää, miten sen jäsenet suhtautuvat asiaan.
Lakihanke on herättänyt kitkaa hallituksen sisällä. Hallituspuolue keskusta vastusti lakiesityksen antamista eduskunnalle.
Keskustan vastustuksen vuoksi hanke vaatisi opposition tukea, jotta se voisi tulla hyväksytyksi. Aiemmin perussuomalaisista ja kokoomuksesta saamelaiskäräjälain muuttamista on kommentoitu kriittisesti.
Lisäajan saamisesta kertoi aiemmin Lapin Kansa.