Peräpohjolan piiri vaatii rajankäynnin turvaamista Pohjoismaiden välillä myös poikkeusaikoina – "Tornionlaakson neuvosto voisi antaa esitykset"
Keskustan Peräpohjolan piiri vaatii, että Ruotsin ja Norjan vastaisten raja-alueiden vapaa liikkuvuus myös poikkeusaikoina on turvattava jatkossa paremmin.
– Tulevaisuudessa esimerkiksi Tornionlaakson neuvosto voisi Suomen, Ruotsin ja Norjan rajakuntien yhteistyöelimenä antaa esitykset poikkeusolojen rajankäynnin turvaamiseksi, piiri ehdottaa tiedotteessaan.
Piirin mukaan pohjoismainen yhteistyö passivapauksineen on ollut esimerkkinä EU:lle kansojen välisestä yhteisymmärryksestä ja vapaasta liikkuvuudesta.
Pakolaiskriisi puolestaan nosti keskustelun vapaasta liikkuvuudesta uudestaan tapetille ja koronakriisi palautti Suomen, Ruotsin ja Norjan väliselle rajalle rajavalvonnan ja käytännössä raja suljettiin vuonna 2020.
– Monen työmatkaliikenne katkesi ja osa joutui tekemään valinnan työpaikan ja kotona asumisen välillä. Myös yhteydenpito toisella puolen rajaa asuvien sukulaisten ja ystävien välillä vaikeutui. Koronakriisi on tuntunut myös itärajalla, mutta Venäjän suuntaan Suomella ei ole niin pitkiä perinteitä helposta rajanylityksestä ja rajanylittämiseen on tarvittu joka tapauksessa rajamuodollisuudet sekä passit ja viisumit.
Nyt koettu pandemia ei Peräpohjolan piirin mukaan välttämättä jää ainoaksi laatuaan.
– Vastaisuuden varalle on kyettävä varmistamaan, että rajaseudun ihmisten liikkuminen, työssäkäynti ja perhesuhteet eivät kärsi kohtuuttomasti. Alueiden on pystyttävä itse vaikuttamaan rajaliikennettä koskeviin päätöksiin. Raja-alueseudun asukkaiden hallittu liikkuminen on varmistettava, vaikka raja muulta liikenteeltä suljettaisiin, piiri ehdottaa.
Peräpohjalaisten mielestä on tärkeää, että maailman auetessa pikkuhiljaa uudestaan Suomi, Ruotsi ja Norja hyödyntävät raja-alueyhteistyön tuomat mahdollisuudet täysimääräisesti.
– Korona-aika on muuttanut työtapoja maailmanlaajuisesti ja tehdyt elvytystoimet ovat tuoneet kasvua maailmantalouteen. Maiden on tarpeen teettää yhdessä selvitys siitä, miten yhteistyötä voidaan tiivistää ja laajentaa jatkossa ja, miten raja-alueet voisivat paikallisesti vaikuttaa enemmän poikkeusaikojen rajankäynnin toimivuuteen asukkailleen, tiedotteessa todetaan.