Pekkarinen suomi EU-maiden "valtiontukiläträilyä" puheessa Isojoella – "Suomen hallituksen tulisi olla tiukkana"
Keskustan europarlamentaarikko Mauri Pekkarinen vaatii ryhtiä EU:n valtiontukisääntöpolitiikalle.
Hän muistutti puheessaan Isojoen markkinoilla lauantaina, että viime vuosien poikkeustilat eli koronakriisi ja Ukrainan sota tuottivat tilanteen, jossa Euroopan unioni salli muutaman vuoden ajan lähes rajattomasti poikkeuksia valtiontukisääntöihinsä.
– Jäsenmaat ovat hakeneet yli 3500 miljardin euron suuruiselle tukimäärälle poikkeuksia. Niitä on otettu käyttöön yli 1000 miljardia euroa. Suurimpia poikkeusten hakijoita ovat olleet suurimmat jäsenmaat Saksan johdolla, Pekkarinen muistuttaa tiedotteen mukaan.
– Menettelyn taustalla on huoli EU-maiden talouden laahaamisesta kilpailijoiden takana ja tarve vastata Kiinan taloudelliseen rynnistykseen.
Unionin ja Yhdysvaltojen välisen talouskilpailun luvut kertovat Pekkarisen mielestä karua kieltä.
– Vuonna 2008 EU-maiden kansantuote oli noin 16200 miljardia dollaria, Yhdysvaltojen 14700 miljardia dollaria. Viime vuoden vastaavat lukemat olivat (Manner-)Euroopassa ja Isossa-Britanniassa yhdessä 19800 miljardia ja Yhdysvalloissa 25000 miljardia dollaria.
Yhdysvallat ja EU ovat kääntymässä uusliberalismista ja globalisaatiosta kovaa vauhtia kohti kansallista teollisuuspolitiikkaa, Pekkarinen varoittaa.
– Kilpailussa Kiinan kanssa tuntuu olevan vallalla ajattelu ”pelastukoon ken voi”. Vanhoista pelisäännöistä viis!
Erityisesti Saksa ja Ranska ostavat nyt omiin maihinsa miljardien eurojen valtiontuilla suuria vihreän ja digitaalisen siirtymän jätti-investointeja, jotka liittyvät muun muassa siru- ja akkuteollisuuteen, Pekkarinen kommentoi.
– Valtiontukihelpotukset ovat tehneet moisen mahdolliseksi. Saksan johtoa pelottavat tuoreet tiedot viime vuodesta: investoinnit maasta ulos olivat 135 miljardia ja maahan 10,5 miljardia euroa!
– Suomen hallituksen tulisi olla tiukkana tämän sisämarkkinoita musertavan valtiontukiläträilyn suhteen. Meillä ei ole mahdollisuuksia tällaisessa huutokaupassa. Suomen ja muiden pienten maiden mahdollisuus on siinä, että huolehdimme osaamisesta, tutkimuksesta, riittävän ja halvan energian saamisesta ja turvallisesta ja varmasta investointiympäristöstä.