Pekka Haavisto asettuu ehdolle seuraavaksi presidentiksi
Toimitusministeristön ulkoministeri Pekka Haavisto (vihr.) pyrkii presidentiksi valitsijayhdistyksen kautta. Haavisto kertoi asiasta tiedotustilaisuudessa.
Haavisto on ehdokkaana kolmatta kertaa. Kaksissa edellisissä vaaleissa hän on jäänyt vaaleissa toiseksi. Vuonna 2012 hän hävisi Sauli Niinistölle toisella kierroksella, ja vuonna 2018 Niinistö voitti suoraan ensimmäisellä kierroksella.
Presidentinvaalien ensimmäinen kierros järjestetään ensi vuonna 28. tammikuuta ja mahdollinen toinen kierros 11. helmikuuta.
Tähän asti ainoa varmistunut presidenttiehdokas oli Liike Nytin puheenjohtaja Harry Harkimo.
Haaviston mukaan yksityisistä ihmisistä koostuva tukiyhdistys alkaa kerätä tänään kannattajakortteja presidenttiehdokkaan asettamiseksi.
– Presidentivaali on mitä suurimmassa määrin henkilövaali. On tärkeää, että kampanjaan voi tulla mukaan puoluekantaan tai ikään katsomassa. Siksi koen luontevaksi valitsijayhdistyksen ehdokkaaksi ryhtymisen, Haavisto sanoo.
Toukokuun loppupuolella julkaistussa Helsingin Sanomien presidenttikyselyssä 36 prosenttia kansasta piti Haavistoa hyvänä valintana seuraavaksi presidentiksi. Toiseksi suosituin oli Suomen Pankin pääjohtaja Olli Rehn (kesk.).
Haaviston presidentinvaalikampanjaa on pohjustettu rekisteröimällä yhdistysrekisteriin uusi yhdistys. Yhdistys on nimeltään Mahdollisuuksien Suomi 2030.
Yhdistyksen hallituksessa ovat muun muassa europarlamentaarikko Ville Niinistö ja Olli Muurainen, joka on aiemminkin ollut mukana Haaviston presidentinvaalikampanjoissa.
Yhdistyksen sääntöjen mukaan sen tarkoituksena on ”toimia suomalaisen yhteiskunnan, kulttuurin ja demokratian vahvistamiseksi ja siinä tarkoituksessa tukea näitä tarkoitusperiä edistävän henkilön tulemista valituksi tasavallan presidentin vaalissa”.