Omistajaohjausministeri Paaterosta tehty neljä kantelua oikeuskanslerinvirastolle

Postilakko

Omistajaohjausministeri Sirpa Paateron (sd.) toiminnasta Postin lakon yhteydessä on tehty neljä kantelua oikeuskanslerinvirastolle.

Kantelijat pyytävät oikeuskanslerinvirastoa esimerkiksi selvittämään, ylittikö ministeri toimivaltuutensa Postin lakkoon liittyvässä toiminnassa.

Pääministeri Antti Rinteestä (sd.) tai muista henkilöistä ei ole tullut Postin lakkoon liittyviä kanteluita, vanhempi oikeuskanslerinsihteeri Minna Ruuskanen sanoo STT:lle.

– On tietysti mahdollista, että kaikki kantelut eivät vielä ole tulleet perille Postin lakon takia, Ruuskanen sanoo.

Ruuskanen sanoo, että mahdollisia muita kanteluita ei jäädä odottamaan. Hän on lukenut saapuneet kantelut, ja tietoa jatkotoimista tulee ensi viikon puolella.

– Jos meille tulee kanteluita muista henkilöistä, otamme tietysti kantaa niihin.

Kanteluista kertoi ensimmäisenä Yle.