Olavi Tenhovaara oli juuri lähdössä rintamalta lomille, kun tuli kohtalokas kranaattikeskitys – "Tottakai sitä miettii, että miksi"
Sankarihautajaiset olivat alkamassa Oulussa, mutta vainajan veljeä ei vain näkynyt.
Oli talvisodan helmikuu vuonna 1940. Olavi Tenhovaara oli luvannut tulla rintamalta hautajaisiin. Hänen serkkunsa Osmo Piisalo kävi vielä hetki ennen siunaustilaisuuden alkua katsomassa juna-asemalta, olisiko Tenhovaara tullut viime tingassa, mutta ei.
Hautajaiset tulivat ja menivät. Lauri Tenhovaaran kanssa siunattiin yhtä aikaa useita vainajia, sillä kuolleita oli sota-aikana paljon.
Hautajaisten jälkeen tuli tieto, ettei Olavi Tenhovaarakaan tulisi enää koskaan kotiin. Hän oli kaatunut.
Olavi Tenhovaara oli Suomenmaan edeltäjän Liiton toimittaja. Suomenmaa kertoi hänen tarinansa syksyllä 2018.
Tenhovaaran vaiheista Suomenmaa sai tietoa Osmo Piisalolta, kansallisarkistosta, Tenhovaaran veljentyttäreltä Kristiina Virkkulalta, Helsingin yliopiston toimittajamatrikkelista sekä Sotasampo-tiedostosta.
Tämä juttu on lyhennelmä vuonna 2018 julkaistusta artikkelista. Alkuperäisen jutun voit lukea täältä.
OLAVI eli Olli Tenhovaara syntyi nelilapsisen perheen vanhimmaksi Vaasassa vuonna 1914. Myöhemmin perhe muutti Ouluun.
Veljessarjan isä kuoli 46-vuotiaana sydänkohtaukseen. Perheen äiti kasvatti pojat yksin miehensä kuoleman jälkeen.
Ylioppilaaksi Olavi Tenhovaara kirjoitti vuonna 1935. Sen jälkeen edessä oli armeija. Kiittäen hyväksytty, lukee Reserviupseerikoulun 34. kurssin todistuksessa.
Liittoon Tenhovaara pestautui vuonna 1937. Pari vuotta myöhemmin syttyi talvisota. Armeijan palvelukseen Tenhovaara astui lokakuussa 1939.
Helmikuun lopulla 1940 Tenhovaaran joukot olivat Karjalankannaksella Uuraan seudulla lähellä Viipuria. Joukko-osaston päiväkirjoissa vilahtelevat Pukinsaaren, Pitkäsaaren, Ravansaaren ja Hannukkalansaaren nimet.
Tenhovaara sai rintamalle tiedon veljensä Laurin kaatumisesta. Tenhovaaralle myönnettiin hautajaislomaa.
Ennen lomille lähtöään hän päätti käydä vielä tervehtimässä joukko-osastonsa miehiä.
Silloin tuli vihollisen keskitys. Joukko-osaston päiväkirjassa kuvataan, kuinka kranaattituli oli kiivasta. Suomalaiset saivat omiltaan tykistöapua. Parin tunnin päästä hyökkäys oli pysäytetty.
Tenhovaara sai rytinän keskellä kranaatin sirpaleesta osuman takaraivoonsa ja kuoli siihen.
Tieto liikkui sota-aikana hitaasti. Omaiset Oulussa kuulivat Olavi Tenhovaaran kuolemasta useiden päivien viiveellä. Siksi häntä odoteltiin turhaan veljensä hautajaisiin.
Toisen kuolinuutisen tuleminen jo valmiiksi surusta ja järkytyksestä toipuvaan perheeseen oli kova paikka.
– Se oli poikien äidille valtavan kova isku. Totta kai sitä mietti, että miksi hänen piti menettää kaksi poikaansa niin lyhyessä ajassa, Osmo Piisalo sanoi Suomenmaalle vuonna 2018.
Olavin hautajaiset pidettiin Oulun tuomiokirkossa.
– Muistan, että hautajaisvieraissa oli paljon kavereita ja tuttavia. Tunnelma oli vaikuttava.
Suru Tenhovaaran perheessä ei jäänyt kuitenkaan siihen. Reilu vuosi myöhemmin veljesnelikon nuorin Arvo kaatui rintamalla jouduttuaan vihollisen piirittämäksi.
Ainoa veljeksistä eloon jäänyt Veikko kutsuttiin rintamalta kotiin. Että edes yksi säästyisi.
Veikko oli Kristiina Virkkulan isä. Virkkula muistaakin lapsuudestaan hyvin sankarihaudat. Siellä käytiin isoäidin eli Tenhovaaran veljesten äidin kanssa usein. Kukat kasteltiin kolmelta haudalta.
Virkkulan isä puhui veljiensä menetyksestä harvoin, mutta tytär kuitenkin aisti, että asiaan liittyi raskasta surua.
– Voi vain kuvitella, miltä isästäni on tuntunut menettää kaikki veljensä ja miltä isoäidistäni on tuntunut, kun poika toisensa perään on tullut arkussa kotiin.
Juttu on lyhennelmä vuonna 2018 julkaistusta laajemmasta jutusta. Alkuperäisen jutun voit lukea täältä.
