Norja, Irlanti ja Espanja ovat virallisesti tunnustaneet Palestiinan valtion
Norja, Irlanti ja Espanja ovat tiistaina virallisesti tunnustaneet Palestiinan valtion.
Maat ilmoittivat päätöksistään viime viikolla. Irlannin ja Espanjan hallitukset virallistivat tunnustamisen tänään omissa kokouksissaan. Norjan päätös puolestaan astui voimaan keskiyöllä.
– Olisimme halunneet tunnustaa Palestiinan rauhanprosessin päätteeksi, mutta olemme tehneet tämän toimen yhdessä Espanjan ja Norjan kanssa pitääksemme rauhan ihmeen elossa, sanoi Irlannin pääministeri Simon Harris lausunnossaan.
Harris myös vaati Israelin pääministeriä Benjamin Netanjahua kuuntelemaan maailmaa ja lopettamaan Gazan humanitaarisen katastrofin.
Hamasin alaisen Gazan terveysministeriön mukaan Israel on surmannut lokakuusta asti jatkuneen Gazan sodan aikana noin 36 000 ihmistä. Israel on myös rajoittanut avustuskuljetusten pääsyä Gazaan.
Espanjan pääministeri Pedro Sanchez sanoi ennen hallituksensa kokoontumista tunnustuksen olevan olennainen edellytys rauhalle ja painotti, ettei toimenpidettä ole suunnattu Israelia vastaan.
Norjan ulkoministeri Espen Barth Eide puolestaan hehkutti Norjan ja Palestiinan pitkäaikaisia suhteita.
– Norja on ollut yli 30 vuoden ajan yksi vahvimmista Palestiinan valtion puolestapuhujista, ministeri sanoi lausunnossaan.
Israel on ollut raivoissaan tuoreimmista Palestiinan tunnustamisista. Israelin ulkoministeri Israel Katz on hyökännyt maakolmikkoa vastaan myös sosiaalisessa mediassa, jossa hän on muun muassa syyttänyt maiden palkitsevan toimillaan terrorismia.
Tuoreimpien päätösten myötä Palestiinan valtion on nyt tunnustanut 145 maata YK:n 193 jäsenmaasta. Palestiinan on tunnustanut muun muassa valtaosa Aasian, Etelä-Amerikan, Afrikan ja Itä-Euroopan maista.
Länsi-Euroopassa Norja, Irlanti ja Espanja ovat kuitenkin kannassaan vähemmistössä. Läntisessä Euroopassa Palestiinan valtion ovat aiemmin tunnustaneet vain Ruotsi vuonna 2014 ja Islanti vuonna 2011.
EU:n jäsenmaista Palestiinan valtion tunnustaa nyt kolmasosa.