Nordea odottaa tälle vuodelle nollakasvua – kasvuennuste ennallaan
Nordea pitää Suomen kasvuennusteensa ennallaan. Pankki odottaa Suomen talouskasvun jäävän tänä vuonna nollaan. Ensi vuodelle pankki ennustaa bruttokansantuotteeseen yhden prosentin kasvua.
Kasvuennusteessa arvioidaan, että korkojen nousu heikentää Suomen talousnäkymiä. Nopeaa helpotusta ei ole näköpiirissä, sillä Euroopan keskuspankki joutuu jatkamaan rahapolitiikan kiristämistä. Samalla taantumariskit väistämättä kasvavat.
Nordean mukaan Suomen talouden näkymät ovat tälle vuodelle edelleen haastavat, vaikka alkuvuoden talousluvut yllättivät positiivisesti.
Kotitalouksien ostovoima on heikentynyt merkittävästi korkean inflaation ja nousseiden korkojen vuoksi, mikä on vähentänyt yksityistä kulutusta. Suomessa korkojen nousu välittyy kotitalouksille erityisen nopeasti lyhyisiin viitekorkoihin sidottujen asuntolainojen kautta. Heikentynyttä ostovoimaa on kompensoitu purkamalla koronavuosina kertyneitä säästöjä.
– Kuluttajien ostovoima alkaa parantua loppuvuonna, kun energiahintojen lasku ja aiempaa korkeammat palkankorotukset taittavat inflaatiota. Korkeat korot pitävät yksityisen kulutuksen kuitenkin heikkona koko tämän vuoden, Nordean ekonomisti Juho Kostiainen sanoo tiedotteessa.
Nordean mukaan kasvunäkymät ovat edelleen heikot monessa länsimaassa, sillä inflaatiopaineet ovat pysyneet kovina ja keskuspankit jatkavat rahapolitiikan kiristämistä. Erityisesti euroalueen tilannetta pidetään haastavana: samaan aikaan kun talouskasvu on hyvin heikkoa, palkankorotukset ovat kiihtyneet monessa maassa ennätystasolle. Tämän vuoksi kustannuspaineet varsinkin palvelusektorilla jatkuvat ja inflaatiotavoitteen saavuttamiseen on yhä reippaasti matkaa.
– Yksi suurimmista riskiskenaarioista on edelleen se, että keskuspankit ylimitoittavat epävarmassa tilanteessa rahapolitiikan kiristystarpeet ja taloudet ajautuvat taantumaan, Nordean pääekonomisti Tuuli Koivu sanoo.
Maailmantaloudessa on myös valopilkkuja, kuten koronapolitiikan täyskäännöksestä hyötynyt Kiinan talous.
– Tämä säteilee kuitenkin heikosti maailmankauppaan ja maailman teollisuusketjuihin, joiden näkymät pysyvät tiukentuvien rahoitusolosuhteiden seurauksena laimeina, Koivu jatkaa.