Nato siirtänyt henkilöstönsä pois Kiovasta
Sotilasliitto Nato on siirtänyt henkilöstönsä Ukrainan pääkaupungista Kiovasta maan länsiosassa sijaitsevaan Lviviin sekä Belgian Brysseliin. Asiasta kertoi Naton edustaja lauantaina. Hän ei kertonut siirretyn henkilöstön lukumäärää.
– Henkilökuntamme turvallisuus on tärkeintä, joten henkilöstö on siirretty Lviviin ja Brysseliin. Naton toimipaikat Ukrainassa pysyvät toimintakykyisinä, Naton edustaja kertoi uutistoimisto AFP:lle.
Brysselissä on Naton päämaja.
Useat länsimaat ovat jo siirtäneet diplomaattejaan Kiovasta Lviviin, joka sijaitsee lähellä Puolan vastaista rajaa.
Yhdysvaltain presidentti Joe Biden sanoi perjantaina paikallista aikaa olevansa ”vakuuttunut”, että Venäjä hyökkää Ukrainaan lähiaikoina ja että joukkojen päämääränä on Kiova.