Mitä pidempään konflikti kestää, sitä pahempia ovat lasten ongelmat tulevaisuudessa, sanoo Unicefin edustaja – Lvivissä hän on todistanut jatkuvaa jäähyväisten virtaa
Isä kumartuu lapsensa puoleen ja yrittää selittää, mihin lapsi on menossa. Yrittää selittää, miksi isä ei tule mukaan. Lapsi on kenties viettänyt viime yöt pommisuojassa ja matkustanut sitten tunteja ja taas tunteja päästäkseen turvaan.
Viime päivinä YK:n lastenjärjestön Unicefin tiedottaja James Elder on nähnyt Ukrainassa uudestaan ja uudestaan jonkinlaisen version tällaisesta tilanteesta.
Lauantaista asti Ukrainassa ollut Elder on viettänyt aikansa pääasiassa Lvivissä, läntisessä Ukrainassa, josta on noin 70 kilometriä Puolan rajalle. Hän kuvailee tilannetta riipaisevaksi: aina vain lisää pakenevia ihmisiä.
– Jatkuva pakotettujen jäähyväisten virta. Miehet ja vaimot joutuvat erilleen, samoin isät ja lapset, Elder kuvaili STT:lle puhelimitse keskiviikkona Lvivistä.
Elder on käyttänyt aikansa Ukrainassa puhuen paikallisten kanssa muun muassa vastaanottokeskuksessa ja juna-asemalla. Hän on selvittäen sitä kautta perheiden, naisten ja lasten tilannetta: mitä he ovat kokeneet ja mitä he tarvitsevat.
– Kukaan, jolle olen puhunut, ei haluaisi lähteä, Elder sanoo.
– Mutta yhä enemmän heistä tuntuu, että ainoa tapa pitää heidän lapsensa turvassa, on lähteä.
Venäjä on hyökännyt Ukrainaan laajamittaisesti viime viikosta alkaen. Lapset eivät ole säästyneet kauheuksilta.
– Tiedämme, että lapsia on kuollut ja lapsia on loukkaantunut. Tiedämme, että he kärsivät kauheista traumoista, Elder sanoo.
Vakavin lapsiin kohdistuva uhka on nimenomaan aseellinen, Elder sanoo. Lisäksi sotatilanne aiheuttaa lapsille kuormitusta ja traumaa. On myös lapsia, jotka tarvitsisivat lääkäripalveluita.
Mitä pidempään konflikti jatkuu, sitä vakavampia ovat lasten ongelmat myös tulevaisuudessa, Elder sanoo. Tämä on hänen mukaansa nähty jo esimerkiksi Jemenissä ja Etiopiassa, joissa sotatoimet ovat aiheuttaneet humanitaarisen kriisin.
– Mitä kauemmin se kestää, sitä syvempiä ovat trauman arvet. Sitä vaikeampaa on varmistaa, että lapset saavat oikean lapsuuden, Elder sanoo.
Lvivissä Elder ei ole joutunut todistamaan sotatoimia, mutta sielläkin tilanne tuntuu koko ajan jännittyneemmältä. Ilmaiskusta varoittavat sireenit soivat yhä useammin, keskiviikkoaamunakin useita kertoja.
– Kuten kaikki muutkin ympäri maailmaa, perheet täällä odottivat, että saisivat viiden minuutin hengähdystauon koronan jälkeen, Elder sanoo.
Unicef on toiminut jo vuosia Ukrainan itäosassa, jossa taistelut Ukrainan valtion ja Venäjän tukemien separatistien välillä ovat jatkuneet vuodesta 2014. Siellä Unicefin tärkeisiin tehtäviin on kuulunut muun muassa puhtaan veden järjestäminen, sillä vesijärjestelmä on kärsinyt tuhoja taisteluissa.
Lapsille on järjestetty myös muun muassa psykologista tukea, terveydenhuoltoa sekä opetuspaikkoja pommitettujen koulujen tilalle.
Nyt vastaavanlaista tukea joudutaan laajentamaan muualle Ukrainaan. Myös naapurimaissa tarvitaan apua pakolaisille.
Konfliktin pahentuessa myös avun saanti perille vaikeutuu.
Paras tapa auttaa ukrainalaisia on Elderin mukaan silti lahjoittaa rahaa paikan päällä jo toimivalle, luotettavalle organisaatiolle: joko kansainväliselle tai esimerkiksi naapurimaissa rajan tuntumassa toimivalle järjestölle. Niillä on valmiina logistiset järjestelyt ja sopimukset paikallisten toimijoiden kanssa.
Jotkut ovat innostuneet Suomestakin lähtemään itse avustusreissulle paikan päälle. Elder ymmärtää halun auttaa, mutta keino ei ole hänen mielestään tehokkain tapa auttaa: rajajärjestelyt, logistiikka, tavaran oikeudenmukainen jakelu, ne kaikki vaativat järjestelyä.
– Reissuun lähteminen ja parin tuhannen kilometrin ajaminen ei välttämättä ole paras tapa käyttää resursseja, Elder sanoo.
Ihmisiä tulee edelleen jatkuvasti rajan yli Ukrainasta naapurimaihin, tosin helppoa se ei ole.
Sunnuntaina autojono Puolan rajalle oli Elderin mukaan 50 kilometrin pituinen ja rajalle joutui jonottamaan yli vuorokauden. Nyt jono saattaa olla siitä vielä pidentynyt, hän arvioi keskiviikkona.
Myös Kiovasta lähtee edelleen ihmisiä, ja junat täyttyvät pahenevaa tilannetta pakoon pyrkivistä naisista, lapsista ja vanhuksista. Monen määränpäänä on ainakin alkuun Lviv.
Elderin mieleen on jäänyt myös lämpimiä muistoja siitä, kuinka ihmiset ovat kriisiaikana auttaneet toisiaan. Ihmiset ovat tarjonneet apuaan niin juna-asemilla kuin tienvarressa: tarjonneet nukkumapaikkaa, lahjoittaneet ruokaa, toimineet vapaaehtoisina.
Lvivistä Puolan rajalle johtavalla tiellä Elder kävi jututtamassa ihmisiä, jotka odottivat monen kymmenen kilometrin mittaisessa autojonossa pääsyä rajalle. Lähikylän naiset olivat tuoneet tien sivuun pöytiä täynnä kahvia, teetä ja ruokaa, jotta uuvuttavaa matkaa tehneillä ihmisillä olisi ainakin jotain syötävää.
– Se oli harvinainen ilon hetki, hän sanoo.