Ministeri Leppä kiertueelle kartoittamaan paikallisia ilmastoratkaisuja – sopivien vierailukohteiden etsintä on käynnissä

Ilmastonmuutos

Maa- ja metsätalousministeri Jari Leppä (kesk.) lähtee kiertueelle tutustumaan paikallisiin keinoihin, joiden avulla tavalliset ihmiset yrittävät jarruttaa ilmastonmuutosta.

Leppä korostaa, että esimerkiksi moni viljelijä ja maanomistaja on huolissaan lämpenevästä ilmastosta. Ministerin mukaan moni heistä kuitenkin kokee keskustelun sävyn syyllistävänä.

– Syyllistäminen on turhaa, sillä suuntamme on oikea. Maaseudulla olevien luonnonvarojemme kestävässä käytössä on paljon potentiaalia ilmasto- ja ympäristöhaasteiden ratkaisuun. Siksi haluan käynnistää tämän ratkaisujen kiertueen, Leppä toteaa.

Leppä järjestää kiertueen kartoittaakseen maakuntien paikallisia ratkaisuja, jotka liittyvät erityisesti maankäyttöön, metsiin, vesiensuojeluun tai biokaasuun.

Ministeri kokee, että sopeutuminen ilmastonmuutokseen on tulevaisuudessa maa- ja metsätaloussektorin elinvoimaisuuden edellytys.

Parhaimmassa tapauksessa ilmastokriisin vastainen kamppailu edistää uusia innovatiivisia ratkaisuja ja yritystoimintaa, jotka perustuvat luonnonvarojen kestävälle käytölle.

– Paikalliset ratkaisut ovat osa bio- ja kiertotaloutta. Niistä syntyy kokonaisuus, joka vauhdittaa matkaamme kohti hiilineutraalia yhteiskuntaa samalla, kun luomme myös uutta yritystoimintaa, Leppä uskoo.

Sopivia vierailukohteita voi ehdottaa ministeri Lepän erityisavustajille, joiden yhteystiedot löytyvät keskustan verkkosivuilta .