Hegsethin neuvonantaja saatettiin ulos puolustusministeriöstä – syynä tietovuototutkinta
Yhdysvaltain puolustusministerin Pete Hegsethin neuvonantaja Dan Caldwell on asetettu virkavapaalle luvattomaan tietojen luovuttamiseen liittyvän tutkinnan ajaksi. Asian vahvistaa puolustusviranomainen CBS Newsille.
On vielä epäselvää, mistä Caldwellia tarkalleen epäillään. CBS Newsille nimettömänä puhuneen viranomaisen mukaan Caldwell saatettiin ulos puolustusministeriön tiloista tiistaina.
Caldwell mainitaan Atlantic-lehden artikkelissa, joka paljasti, kuinka lehden päätoimittaja lisättiin salaiseen Signal-viestiryhmään.
Ryhmässä presidentti Donald Trumpin hallinnon korkeat turvallisuusviranomaiset jakoivat tietoja Yhdysvaltain asevoimien tulevasta iskusta Jemeniin. Ryhmässä kerrottiin muun muassa täsmälliset tiedot iskujen kohteista, ajankohdasta ja niihin käytettävistä aseista.
Atlanticin mukaan Hegseth nimitti Caldwellin Signal-keskustelussa puolustusministeriön edustajaksi.
Asiasta uutisoi aiemmin uutistoimisto Reuters nimettömänä puhuneeseen viranomaislähteeseen nojaten.
Politico puolestaan kertoo, että myös puolustusministeriön apulaiskansliapäällikkö Darin Selnick on erotettu määräajaksi saman tutkinnan ajaksi. Viranomaislähde kertoo Politicolle, että myös Selnick saatettiin ulos ministeriön rakennuksesta.
Puolustusministeriön kansliapäällikkö Joe Kasper julkaisi maaliskuussa muistion, jossa hän ohjeisti ministeriön tutkimaan luvatonta tietojen luovuttamista sekä käyttämään tarvittaessa valheenpaljastustestejä.
Yhdysvaltain puolustusministeriön tarkastusvirasto puolestaan kertoi aiemmin huhtikuussa selvittävänsä Hegsethin Signalin käyttöä maan Jemeniin tekemien iskujen alla.
Asia käy ilmi noin kaksi viikkoa sitten julkaistusta muistiosta, jonka on allekirjoittanut viraston virkaa tekevä ylitarkastaja Steven Stebbins.
Selvityksessä arvioidaan, missä määrin puolustusministeri ja muu puolustusministeriön henkilökunta noudattivat ministeriön käytäntöjä ja menettelytapoja kaupallisen viestisovelluksen käyttämisessä virka-asioissa. Lisäksi siinä selvitetään, noudatettiinko viestikeskustelussa luokitus- ja arkistointivaatimuksia.
Selvitys tehdään senaatin puolustuskomitean pyynnöstä.
Signalin käyttö turvallisuustiedon jakamiseen ei ole Yhdysvalloissa sallittua. Tällaiseen tarkoitukseen hallinnolla on omat väylänsä.