Marin: Suomen ongelmat eivät ratkea palaamalla leikkausten ja kituutuksen polulle
Pääministeri Sanna Marin (sd.) lähetti vappupuheessaan terveisiä alkaviin hallitusneuvotteluihin osallistuville puolueille, etenkin kokoomukselle ja perussuomalaisille.
Helsingissä puhunut Marin sanoi, että Suomen ongelmat eivät ratkea palaamalla leikkausten ja kituutuksen polulle, käpertymällä sisäänpäin maahanmuuttopolitiikassa tai keskittymällä EU-kysymyksissä eristäytymiseen ja yhteistyön arvosteluun.
– Me emme myöskään hyödy tai kasva ihmisoikeuksien ja sukupuolten tasa-arvon nakertamisesta, työntekijöiden oikeuksien polkemisesta tai eriarvoisuuden lisäämisestä poliittisilla päätöksillä, Marin sanoi.
– Sen sijaan meillä on mahdollisuus katsoa tulevaisuuteen ratkaisuhakuisesti ja arvoihimme, pohjoismaiseen malliimme sekä jokaisen yhdenvertaisiin mahdollisuuksiin uskoen. Meillä on mahdollisuus valita tulevaisuuteen uskova sopimisen tie.
Marin sanoi myös, että ilmastonmuutoksen ja luontokadon torjunta eivät voi jäädä odottamaan vakaampia aikoja. Hänen mukaansa ilmastonmuutoksen ja luontokadon pysäyttäminen ovat välttämättömyyksiä ympäristön, talouden ja ihmisten terveyden kannalta.
Marin muisti puheessaan myös Ukrainaa, joka jatkaa puolustautumista Venäjän hyökkäyssotaa vastaan. Marinin mukaan tuen Ukrainalle on jatkuttava poliittisesti, taloudellisesti ja materiaalisesti.
– Ukrainan on voitettava ja päästävä kestävään, oikeudenmukaiseen rauhaan joka toteutuu sen omilla ehdoilla. Senkin jälkeen meidän on varmistettava, että jälleenrakennus ja vakaus alueella turvataan. Ukrainan on myös voitava nopeasti edetä polulla kohti Euroopan unionin ja puolustusliitto Naton jäsenyyksiä.