Maitotilan isäntä uskoo, että vaikein aika on ohi – “Maajussi on parempi uskonnossa kuin matematiikassa”

Maatalous

Koronakriisi on korostanut kotimaisen ruoan omavaraisuutta. Tuskin menee päivää, ettei mediassa kerrottaisi, kuinka ruokaa riittää Suomessa kaikille.

Jotta kotimaista tavaraa saadaan kaupan hyllyille ja varastoihin, puhuminen ei riitä.

Maatiloilla, tuotantoketjun alkupäässä on paiskittava töitä ja tuotantopanoksiin on oltava rahaa.

Kylvöjen on onnistuttava, lehmien lypsettävä ja sikaloiden ja kanaloiden on tuotettava laadukasta lihaa. Mutta miten tuottajat itse suhtautuvat puheisiin, jossa ruoan omavaraisuuden sanotaan säilyvän? Kuuleeko joku puheet vaatimuksena ja painona hartioillaan?

Pirkanmaalla Kiikoisissa maitotilaa pitävä Antti-Matti Mattila on ottanut puheet kotimaisen ruuan riittämisestä myönteisesti.

Hänen mielestään tuottajilta ei vaadita, vaan joukkoa kannustetaan jaksamaan ja pitämään tuotantotaso yllä.

– Kyllä tämä kriisi on ennemmin nostanut kotimaisen ruoan ja sitä tuottavien arvostusta, hän sanoo.

Kun ilmassa on ollut  paikoin pelkoa ruoan loppumisesta, tuotantoa on alettu arvostamaan enemmän ja kotimaisuudesta ollaan valmiita maksamaan.

Mattila toivoo, että mahdollinen ruoan hinnan nousu ulottuisi myös tuottamisen alkulähteille.

– Uskoisin, että se varmistaa myös sen, että maan omavaraisuus ruoan suhteen pysyy.

Mattila uskoo, että kotimaista riittää kaikille, mutta kriisin pitkittyessä valikoima voi pienentyä.

Jos maitolitroista tulee puutetta, erilaisia maitotyyppejä harvennetaan ja keskitytään tekemään tietyistä isompia eriä. Samoin voi käydä juustoille.

Joku kipinä ja polte sieltä aina iskee.

Antti-Matti Mattila

Maitotilan isäntä pohtii, että kokonaisuudessaan vaikein aika alkaa olla tuottajilla takana, vaikka tiloja onkin laidasta laitaan.

Ylimääräistä rahaa ei ole maataloudessa missään, mutta ilmastoahdistus on unohtumassa, viljan osalta viime vuosi oli parempi ja lihan hinnassa on hieman korjausta.

Tuottajat ovat sitkeää sakkia. Kaikki eivät ole vielä kuivilla talouden notkahduksista, mutta kevät saa ihmeitä aikaan.

– Kun aurinko paistaa ja maa alkaa kuivua, joku kipinä ja polte sieltä aina iskee ja saa vuodesta toiseen uskomaan, että tänä vuonna luonnistaa paremmin, maanviljelijä kuvailee.

– Maajussi on parempi uskonnossa kuin matematiikassa, Mattila jatkaa nauraen.