Maitotilalla tingittiin unesta – somestakin tutut tuottajat ovat nähneet alansa alamäen

Johanna ja Jarkko Salonen arvostavat kuljettua matkaa, mutta tilanpidon jatkaminen ei olisi enää ollut järkevää
Maatalous

– Ehdottomasti oli oikea aika lopettaa.

Navetasta ei kuulu enää kolistelua, eläinten ääntelyä tai koneiden hurinaa. Aitatolpat on kerätty pellon laidalta siistiin pinoon. Isäntä on kyntänyt hämäläisen harjualueen hiesupellon uutta viljelijää varten. 

Rantalan tilan lehmät lähtivät helmikuussa, pellot on vuokrattu eteenpäin ja uuteen elämään pitää totutella. 

Tilanpidon lopettaminen ei ollut vielä eläkeratkaisu 52-vuotiaalle Jarkko ja 44-vuotiaalle Johanna Saloselle. Eikä se liittynyt myöskään Ukrainan sodan aiheuttamaan kustannuskriisiin. 

Päätös oli kypsynyt jo muutaman vuoden.

Jatkajaakaan hausjärveläiselle maitotilalle ei olisi ollut. Pariskunnan 21-, 19- ja 14-vuotiaat lapset olivat kaikki sitä mieltä, että vanhempien pitäisi lopettaa. 

– Kun lapset katselevat vanhempien työtä ja huomaavat, kuinka raskasta vanhemmilla on, niin kyllä he sen paremmin näkevät, Jarkko Salonen sanoo. 

– Kyllä tuntuukin, että tässä on valvottu viimeiset kymmenen vuotta ja nukuttu viimeiset kolme kuukautta, Johanna Salonen kuvaa muutosta. 

Jarkon tyräleikkauksetkin varoittivat siitä, että terveyden takia on parempi vähentää rasitusta. 

Salosen pariskunta ihmettelee, miten tilat voivat pärjätä nykytilanteessa. 

– Kun miettii, kuinka paljon nyt menee rahaa rehuihin, sähköön, polttoaineisiin ynnä muuhun, niin miten enää voi selvitä, Jarkko kummeksuu. 

– Pitää olla ihmeidentekijä, Johanna tiivistää. 

Maatilaan sitoudutaan pitkäksi aikaa. Navetta välineineen alkoi käydä vanhaksi, ja uutta ja kallista olisi pitänyt ostaa taas jossain vaiheessa. Vanhat välineet lisäsivät kuormittavuuttakin, sillä yhä useammin jokin alkoi olla rikki. 

Syitä lopettamispäätökseen löytyy myös kulttuurin muutoksesta. 

Moni asia oli eri tavalla, kun Saloset aloittivat tilanpidon vuoden 2005 ensimmäisenä päivänä. Kannattavuus oli parempi, kustannukset alemmalla tasolla ja vertaistukea enemmän. 

Eläintilat, ja juuri maitotilat, ovat Etelä-Suomessa yhä harvemmassa. 

– Työvoiman saaminen vähäisillä lomilla ei ollut enää helppoa. Täällä etelässä on koko ajan vähemmän nuoria, jotka kiinnostuvat tuotantopuolen eläimistä ja navettahommista. Rahan saa helpommallakin. Isommalle robottitilalle voi vielä löytyä etelässäkin väkeä, mutta ei tällaisille pienemmille tiloille, Jarkko Salonen kertoo. 

Pahinta olisi ollut, jos parisuhde ei olisi kestänyt yhteistä yrittäjyyttä, Jarkko ja Johanna katsovat. (Jari Laukkanen)

Johanna muistuttaa, että eläintilalla ei voi unohtaa perusasioita. 

– Eläimet ovat joka päivä. Jonkun ne pitää hoitaa, joko itse, tai järjestää niin, että kaikki hoituu. Ei voi ajatella, että kaikki on nyt jees ja voit unohtaa. Et voi unohtaa, että sinulla on eläviä eläimiä. Montakohan kertaa mekin peruimme menoja, koska lehmä oli kipeänä tai poiki.

– Lastenkin piti sopeutua siihen, että ei mennä ollenkaan tai mennään vasta myöhässä. Saatoimme viedä lapsia syntymäpäiväjuhliin Tampereelle, puolitoista tuntia ajoa suuntaansa, sitten viiden tunnin yöunilla taas töihin. Kyllä tässä on kovalla fyysisellä rasituksella menty Johanna jatkaa. 

Kesäisin työpäivät saattoivat alkaa aamuviideltä ja loppua iltakymmeneltä. Apuna kesäisin olivat harjoittelijat eri oppilaitoksista. 

– Yksikin tyttö, joka seurusteli maitotilan pojan kanssa, sanoi tämän koettuaan, ettei tilanpyöritys ole sitä, mitä hän haluaa tehdä, Johanna Salonen muistelee. 

Isäntäväki kertoo ymmärtävänsä hyvin, miksi maataloustuottajien jaksamisessa on vaikeuksia. 

– Kun yhdessä ruvettiin tekemään tätä, ei tiedetty, miten edes teemme töitä yhdessä. Kaikki olisi voinut päättyä täyteen katastrofiin, Jarkko hymähtää. 

Salosia on auttanut se, ettei yhteinen työpaikka rikkonut parisuhdetta. 

– Jokainenhan tietää, oli missä vain töissä, että jos taloudellisesti alkaa olla jotain pielessä, parisuhdekin rupeaa kiristymään. Saati jos on yhteinen työpaikka ja navetta, ja eläimistä pitäisi pitää huolta, Jarkko sanoo. 

– Ja pitäisi pystyä puhumaan. Jos ei pysty, ollaan tilanteessa, että tapahtuu jotain todella ikävää. Ja jos tulee ero, niin toinenhan jää tilalle. Sitten on siinä yksin, eikä se helpota tilannetta, Johanna toteaa. 

– Eläintenpidon ongelmissa voi olla tällaista taustalla, että on vaikeuksia parisuhteessa, taloudessa, mielenterveydessä tai on alkoholisoitumista taustalla, Jarkko arvelee. 

Johanna pohtii, että etenkin Etelä-Suomessa puhumattomuuden kulttuuri voi selittää monia ongelmia. 

– Täällä on tilallisilla tapana sanoa, että hyvin menee, vaikkei menisi. Sitten kun jotain havaitaan, tilanne on jo katastrofaalinen. Tosiasiat puhutun takana voivat olla masentavia.

Eläimet lähtivät navetasta helmikuussa. Maatilaa ei siivota kuitenkaan aivan hetkessä, ja työtä navetassakin riitti koko kevätkaudelle. (Jari Laukkanen)

Tilallisten syyllistäminen ja maalittaminen ovat osa jo mainittua kulttuurin muutosta. Tämä on etenkin sosiaalisen median lieveilmiö, joka lisää tuottajien pahaa oloa. 

Saloset aloittivat aktiivisen somettamisen, koska sosiaaliset luonteet halusivat yhteyttä myös tilan ja tuotantoketjun ulkopuolelle. Aluksi se olikin lähinnä mukavaa, mutta myöhemmin eläin- ynnä muut aktivistit tulivat maalittamaan syytösvyöryillään ties mistä eläinten tai luonnon riistosta. 

– Onneksi ei enää olla syytettyjen joukossa, Johanna Salonen toteaa lakonisesti. 

Rantalan tila on tullut monelle tutuksi sosiaalisen ja muunkin median kautta. Seuraajissa on ollut selvästi enemmän tykkääjiä kuin vihaajia, ja levinnein päivitys on tavoittanut useamman sata tuhatta ihmistä. 

Maatilasometuksen pioneereilla on resepti jaettavanaan muillekin, jotka haluavat kertoa ruokaketjusta eri viestimissä. 

– Sen ei pidä olla sellaista, että tilalliset seuraavat vain toisiaan. Ei seuraa mitään keskustelua, jos elää vain tuottajien ja tuottajajärjestöjen kuplassa, Johanna ohjeistaa. 

– Kun aloitettiin, se oli meillekin kosketuspinta ja kanava kaupunkilaisuuteen. Näin kaupunkilaislähtöisenä koin itse sen henkireikänä, kun maalla oli ollut pitkään yhteen putkeen, Tampereelta vaimon perässä maalaistunut Jarkko kertoo.

Some-seuraajissa Salosilla onkin enimmäkseen kaupunkilaisia. 

– Ehkäpä mursimme aitoja. Kun emme liene ihan standardiviljelijän oloisia, niin kaupunkilaisten oli varmaan helppoa kommunikoida meidän kanssamme, Jarkko arvioi. 

Johanna muistuttaa, että tuottajien kannattaa tuoda myös itseään esille. Kun näkee ihmisen tuotannon taustalla, ymmärtääkin alaa paremmin. Pelkät kone- ja peltotyökuvat eivät kiinnosta määräänsä enempää. 

Vihaajia vastaan Johannalla on ohje somessa oleville tuottajille. 

– Turha vastata vihaisiin kommentteihin, joudut kohta silmätikuksi. Kaikki päänaukojat suoraan estoon. Turha pilata päiväänsä pitämällä kielteisyyttä yllä. Tee somea niille, jotka aidosti haluavat kuulla asiastasi.

Kaiken kaikkiaan maatalousyrittäjyydestä jää Salosille koko joukko hyviä muistoja. Aika lopettaa oli taatusti oikea, mutta matkakin oli hieno.

Youubeen kuvattu, kyläseudun mukaan nimetty Torhola-sarja toi tilalle joukon tunnettuja nimiä, kuten Roope Salmisen, Janna Hurmerinnan ja Robin Packalenin. Neloskanavan MasterChef Juniorissa Rantalan tila oli yhtenä tapahtumapaikkana. 

Harjoittelijoiden ja perheen kesken on tehty vaikka mitä, ja huumori ja ilo ovat aina kukkineet mukana matkassa. Koululaisryhmät ovat päässeet ihmettelemään maatilan arkea. 

Kaupunkilaispoika Jarkko aloitti tilanpidon käytännössä tyhjästä. Johanna oli muuttamassa Tampereelle opiskelemaan, ja Jarkon Seinäjoen Tangomarkkinoilla tekemä lupaus esitellä kotikaupunkiaan johti yhteiselle polulle ja yhteiselle uralle.  

Jarkko innostui maataloudesta kulkiessaan Tampereen ja Hausjärven väliä ja kävi myös Ahlmannin maatalousoppilaitoksen Tampereella. 

”Jarkko istui pöydän ääreen Tampereella ja sanoi, että lähdetäänkö sinne Torholaan. Sanoin, että et tiedä yhtään, mitä se homma on, ja kuinka sitovaa. Mutta enpä tiennyt minäkään”, Johanna naurahtaa. 

Melkein 18 vuoden rupeamaa ei pureta heti. Myytävää tavaraa ja siivoamista on vielä vaikka kuinka. Syksyllä ehkä keksitään uutta yrittäjyyttä. 

”Tämä kesä vain ollaan ja sitten mietitään”, Jarkko toteaa. 

Et voi unohtaa, että sinulla on eläviä eläimiä. 

Ei seuraa mitään keskustelua, jos elää vain tuottajien ja tuottajajärjestöjen kuplassa.

Vuosikausien raskaan työrupeaman jälkeen Saloset aikovat huoahtaa alkaneen kesän ajan. Sen jälkeen on aika miettiä uutta suuntaa. (Jari Laukkanen)

Juttu on alunperin julkaistu kesäkuun 2022 Suomenmaassa. Lehden voit tilata täältä.