Maanviljelijää huolettaa, miten tilojen työt hoidetaan, jos epidemia leviää: “Nyt on viimeistään käynyt ilmi, ettei ruoantuotantoa voi hoitaa tuonnin kautta“

Yrittäjät

Pihtiputaalainen Jyrki Hollanti ennusti vain muutamia viikkoja aiemmin Suomenmaan reportaasissa, että maatalouden ja kotimaisen ruoantuotannon arvostus ei taida nousta ennen kuin joudutaan johonkin kriisiin.

– En kyllä tällaista olisi missään nimessä toivonut, hän huokaa nyt, kun kriisi on käsillä pikemmin kuin kukaan olisi osannut arvata.

Joka tapauksessa jo nyt on osoittautunut, että yhteinen vihollinen on nostattanut yhteisen hengen.

– Muutos ilmapiirissä on merkittävä. On tullut paljon tsemppausta. Ihmiset puhuvat arvostavasti maataloudesta ja ovat kiitollisia ruoantuottajille.

Kaikille on viimeistään nyt käynyt ilmi, ettei ruoantuotanto välttämättä voidakaan hoitaa tuonnin kautta.

– Että se piimäpurkki ei ilmestykään lentokentälle nappia painamalla, Hollanti sanoo.

Hän ei voi olla hieman muistelematta menneitä.

– Valtakunnassa annettiin korkeilta tahoilta sellaisia lausuntoja, että suomalaisella ruoantuotannolla ja elintarvikeketjulla ei ole mitään todellista virkaa. Olisi kiva kuulla, mitä mieltä he nyt ovat, Hollanti tuhahtaa.

Hän korostaa kuitenkin heti perään, että ilkkumiseen tai mahtailuun ei ole kenelläkään syytä. Kriisi nostaa esiin myös monen muun alan arvon.

– Suomalainen hoitohenkilökunta esimerkiksi on vertaansa vailla. Heidänkin merkityksensä toivottavasti ymmärretään nyt entistä paremmin. Ei niitä hoitajiakaan voi tuoda hätätilanteessa ulkomailta eikä meitä tiukassa paikassa auta kukaan muu kuin me itse, Hollanti sanoo ja toteaa olevansa huolissaan hoitajien jaksamisesta ja terveydenhuollon resursseista.

Samoin pelastushenkilöstö ja siivoojat ovat nyt varmasti voimiensa äärirajoilla, Hollanti muistuttaa.

Myös maatiloilla on kriittiset kohtansa koronaviruksen suhteen. Merkittävin on työvoiman pysyminen terveenä niin itse tiloilla kuin niiden toimintaan liittyvissä yrityksissä.

Jos esimerkiksi kuljetus ja huolto eivät pelaa, ollaan Hollannin mukaan äkkiä pulassa. Jo nyt osa tarvikkeista on loppumassa.
Hollannin tilalla on varauduttu pariksi-kolmeksi kuukaudeksi muun muassa pesuaineiden, energialiuosten ja lannoitteiden osalta.

– Olemme myös tehneet jo nyt sellaisia töitä, jotka tavallisesti kuuluvat toukokuulle. Pyrimme varmistelemaan etukäteen niin paljon kuin mahdollista.

Tuottajaa mietityttää kovasti esimerkiksi se, miten lomitusjärjestelmä kestää ja toimii.

– Tosiasia on, että nykyaikaisella tilalla ei kuka tahansa pysty töistä selviämään tuosta vain.

Hollanti toivoo, että päättäjät muistavat yrittäjiä paitsi suoralla tuella myös pitempiaikaisesti. Hän kaipaa helpotuksia esimerkiksi yritysverotukseen.

– Meillä on niin pieni yrittäjäpohja, että on kohtalokasta, jos se tästä vielä supistuu.

Riskitekijöitä Hollanti näkee paljon.

– On muistettava, että elämän pitäisi jatkua myös sen parin-kolmen kuukauden jälkeen. Miten käy, jos edessä on huono kesä, kuten leuto talvi antaa syyn pelätä. Maatilat eivät sellaista enää kestäisi. Siihenkin on varauduttava.

 Hollanti korostaa, että nyt tarvitaan yhteishenkeä ja vastuullisuutta kaikilta.

– Vain siten on mahdollista selvitä.