Lapsensa Tampereella järveen hukuttanut nainen syyllistyi lapsensurmaan syyntakeettomana – jätettiin tuomitsematta rangaistukseen
Pirkanmaan käräjäoikeus jätti maanantaina tuomitsematta rangaistukseen naisen, jota syytettiin pienen lapsensa murhasta Tampereella.
Oikeuden mukaan hän syyllistyi lapsensurmaan syyntakeettomana.
Lapsensurmaa sovelletaan tapauksissa, joissa nainen surmaa lapsensa synnytyksestä johtuvassa uupumuksessa tai ahdistuksessa.
Oikeuden mukaan naisen teolle ei löytynyt muuta vaikutinta kuin hänen vointinsa heikentyminen synnytyksen jälkeen.
Mielentilatutkimuksen mukaan nainen oli myös tekohetkellä syyntakeeton, eli ei ymmärtänyt tekoaan. Oikeudella ei ollut syytä arvioida tilannetta toisin.
Nelikymppinen nainen syötti seitsemän kuukauden ikäiselle lapselleen ensin rauhoittavaa lääkettä soseeseen sekoitettuna ja sitten hukutti tämän järveen viime vuoden toukokuussa. Myöhemmin samana päivänä hän putosi alas maantiesillalta.