Kruununprinsessa Victorialla jälleen koronatartunta
Ruotsin kruununprinsessa Victorialla on todettu tänään koronatartunta, kertoo Ruotsin kuningashuone.
Tiedotteen mukaan kruununprinsessalla on vilustumisoireita, mutta hän voi muuten hyvin. Kuningashuoneen mukaan Victoria on täysin rokotettu.
Kruununprinsessa perheineen on eristäytynyt kotiinsa ja tartunnanjäljitys on aloitettu, tiedotteessa kerrotaan.
Kuningas Kaarle XVI Kustaalla ja kuningatar Silvialla todettiin koronatartunta maanantaina.
Kuningas on jo toipunut taudista, kertoo hovin tiedotuspäällikkö Margareta Thorgren sähköpostitse Svenska Dagbladetille. Kuningattaren kerrotaan voivan olosuhteisiin nähden hyvin.
Kuningasparin oireiden on aiemmin kerrottu olevan lieviä. Molemmat ovat saaneet kolme rokoteannosta.
Hovin tiedotuspäällikkö kertoi tiistaina uutistoimisto TT:lle, ettei kuningasparin lasten tai lastenlasten osalta ole syytä tehdä tartunnanjäljitystä, sillä he eivät ole tavanneet toisiaan tartuntaa edeltäneen viikon aikana.
Kruununprinsessa Victoria sairasti koronan myös maaliskuussa, jolloin myös hänen puolisonsa prinssi Daniel sai tartunnan.
Vuoden 2020 marraskuussa prinssi Carl Philipin ja prinsessa Sofian kerrottiin saaneen koronavirustartunnat.
Vakavalta koronataudilta kuningasperheessä on toistaiseksi vältytty.