Venäjän miehityshallinto: Kolme lasta kuollut tykistötulessa Donetskissa
Venäjän miehitysviranomaisten mukaan kolme lasta on kuollut tykistötulituksessa Donetskin kaupungissa Ukrainassa. Venäjän nimittämä Donetskin pormestari Aleksei Kulemzin kertoo Telegramissa, että asuinalueella tapahtuneessa tulituksessa kuolivat vuonna 2007 ja 2021 syntyneet tytöt sekä vuonna 2014 syntynyt poika.
Donetskin kaupunki on venäläisten hallussa, ja sen keskusta sijaitsee noin 20 kilometriä taisteluiden eturintamasta. Helmikuun puolivälissä Venäjä onnistui valtaamaan Donetskin lähellä sijaitsevan pienen Avdijivkan kaupungin useiden kuukausien taisteluiden jälkeen.
Ukraina ja Venäjä ovat kertoneet myös ilmaiskuista puolin ja toisin Venäjällä tänään alkaneiden näytösvaalien alla. Ukrainalaisviranomaisten mukaan kaksi ihmistä on kuollut Venäjän yöllisessä lennokki-iskussa Vinnytsjan alueella Ukrainan keskiosassa.
Ukrainan ilmavoimien mukaan Venäjän ampui Ukrainaan perjantain vastaisen yön aikana kaikkiaan kahdeksan ohjusta ja 27 iranilaisvalmisteista Shahed-lennokkia. Ilmavoimien mukaan yksikään lennokeista ei kuitenkaan päässyt ilmatorjunnan läpi.
Venäjän puolustusministeriö puolestaan kertoi pysäyttäneensä viisi Ukrainan lennokkia ja kaksi rakettia Belgorodin alueella lähellä Ukrainan rajaa sekä Kalugan alueella Moskovasta lounaaseen.