Kolmannes nuorista pelkää, että työelämä on liian raskasta

Työelämä

Noin kolmannes suomalaisista nuorista kertoo pelkäävänsä, että työelämä on liian raskasta. Asia ilmenee tuoreesta Nuorten tulevaisuusraportti 2022 -kyselytutkimuksesta. Työelämän raskautta pelkäävien osuus on kasvanut yli 10 prosenttiyksikköä verrattuna toissa vuoteen, jolloin vastaava tutkimus viimeksi tehtiin.

Tutkimuksen mukaan nuorille tärkeimmät tekijät tulevaisuuden alaa valittaessa ovat kohtuulliset työajat, turvallinen ja viihtyisä työympäristö sekä hyvät työkaverit ja johtajat.

Kysely paljasti myös alueellisia eroja halukkuudessa hakea kesätöihin. Helsingissä ja Uudellamaalla hieman yli puolet vastaajista ilmoitti aikovansa hakea kesätöitä. Muualla Suomessa kesätöitä aikoi hakea useampi kuin kaksi vastaajaa kolmesta.

Kyselytutkimukseen vastasi tammi–huhtikuussa noin 6  400 yläkoululaista ja toisen asteen opiskelijaa. Tutkimuksen teetti Talous ja Nuoret TAT ry, ja sen toteutti Taloustutkimus.