Kokoomuksen ja RKP:n ehdokkaat koreilevat tulotilastojen kärjessä
Kuntavaalien äveriäimmät ehdokkaat löytyvät ruotsalaisen kansanpuolueen ja kokoomuksen riveistä.
Tilastokeskus perkasi kuntavaalien ehdokkaita erilaisten lukujen valossa.
Valtionveronalaisten tulojen perusteella kokoomuksen ehdokkaiden keskimääräiset vuositulot ovat reilut 50 000 euroa.
Toisena taulukoissa koreilee RKP, jonka ehdokkaat jäävät nelisentuhatta euroa kokoomusehdokkaiden taakse.
Kaikkien ehdokkaiden keskimääräiset valtionveronalaiset tulot ovat reilut 38 000 euroa vuodessa.
Eduskuntapuolueista pienimmät keskitulot ovat perussuomalaisten ehdokkailla, jotka tienaavat keskimäärin reilut 30 000 euroa.
Keskustalaisten ehdokkaiden tulot olivat keskimäärin 39 131 euroa vuodessa.
Tilastokeskuksen mukaan kaikista ehdokkaista reilut 68 prosenttia on työllisiä.
Työttömiä ehdokkaista on vajaat 8,5 prosenttia. Työvoiman ulkopuolella olevia on ehdokkaista vajaa neljäsosa.
Työvoiman ulkopuolella oleviksi lasketaan muun muassa eläkeläiset ja opiskelijat.
Eduskuntapuolueista suhteellisesti eniten työllisiä on kokoomuksen ehdokkaissa, reilut kolme neljästä.
Vähiten työelämässä olevia ehdokkaita on perussuomalaisilla, jonka luku on 57 prosenttia.
SDP:n ehdokkaista työssäkäyviä on noin 69 prosenttia. Vasemmistoliiton ehdokkaista työllisiä on reilut 58 prosenttia.
Kuntavaaliehdokkaiden keski-ikä on 49,5 vuotta. Lukumääräisesti eniten 65 vuotta täyttäneitä ehdokkaita on keskustalla, reilut 1200.
Toiseksi eniten senioriehdokkaita on SDP:llä, jonka riveissä heitä on vajaat 1200.
Suhteellisesti eniten 65 vuotta täyttäneitä tai sitä vanhempia on eduskuntapuolueista kristillisdemokraateilla ja vähiten vihreillä.
Vastaavasti alle 25-vuotiaita ehdokkaita vaaleissa on yhteensä reilut 1400, eli hieman yli 4 prosenttia kaikista ehdokkaista. Lukumääräisesti eniten 18-24-vuotiaita ehdokkaita on keskustalla, 353.
Eduskuntapuolueista suhteellisesti eniten nuoria ehdokkaita on RKP:llä, 7,8 prosenttia, ja vähiten kristillisdemokraateilla, joiden ehdokkaista alle 25-vuotiaita on kaksi ja puoli prosenttia.
Kaikkiaan ehdokkaista 63 prosenttia on 45 vuotta täyttäneitä tai sitä vanhempia.