Kohu rukousaamiaisen yllätysvieraasta – Näin kommentoi kutsun allekirjoittanut Joonas Könttä
Joukko kansanedustajia on allekirjoittanut kirjeen, jolla yhteiskunnan ja elinkeinoelämän vaikuttajia kutsutaan 10. maaliskuuta järjestettävälle rukousaamiaiselle helsinkiläiseen hotelli Presidenttiin.
Suomen Kansallinen Rukousaamiainen järjestää vuosittain tilaisuuden, joka kutsukirjeen mukaan “tuo yhteiskunnallisia vaikuttajia Jeesuksen Kristuksen opetusten ääreen, jotta yhteyden kautta voisimme luoda ystävyyssuhteita ja saada viisautta kansakuntaa koskeviin päätöksiin”.
Kutsukirjeen on julkaissut Twitterissä vasemmistoliiton kansanedustaja Veronika Honkasalo.
Hän hämmästelee sitä, että tilaisuuteen on kutsuttu Unkarin entinen Suomen-suurlähettiläs György Urkuti, joka puhuu ”yhteiskunnallisesta muutoksesta sen jälkeen, kun Unkarin perustuslakiin lisättiin kristilliset arvot kansakuntaa ohjaaviksi periaatteiksi.”
Urkuti on arvostellut Euroopan unionia ja Suomea siitä, että ne puuttuvat oikeusvaltioperiaatetta rikkovien EU-maiden tekemisiin.
– Miksi keskustan kansanedustajat ovat mukana tällaisessa, Honkasalo kysyy Twitterissä.
Rukousaamiaisen kutsukirjeen allekirjoittajien joukossa ovat keskustan Joonas Könttä, Markus Lohi ja Pekka Aittakumpu.
Joonas Könttä sanoo, ettei hän ole järjestämässä rukousaamiaista eikä kuulu tapahtuman järjestämisessä mukana olevaan eduskunnan Raamatturyhmään, mutta suostui kutsukirjeen allekirjoittajaksi.
– En näe mitään pahaa siinä, että järjestetään rukousaamiainen, Könttä sanoo Suomenmaalle.
Könttä kertoo, ettei hänellä ollut tietoa György Urkutin osallistumisesta kutsukirjettä allekirjoittaessaan. Urkuti esiintyy rukousaamiaisen jälkeen järjestettävässä Arvofoorumi-seminaarissa.
– Seminaariinhan ei ole pakko osallistua, Könttä sanoo.
Oliko Urkutin kutsuminen seminaarin puhujaksi Köntän mielestä huonoa harkintaa?
– No, en itse olisi välttämättä kutsunut.
Könttä kertoo, ettei hän ole aiemmin osallistunut rukousaamiaiselle eikä lopulta pääse aikataulusyistä paikalle tälläkään kertaa.
– Minulla on siinä päällekkäinen työmatka Pariisiin. En nähnyt kalenteriani niin pitkälle silloin, kun (rukousaamiaisen) kutsukirjettä laadittiin. Muihin työtehtäviin liittyvä ulkomaanmatka menee nyt sen tilaisuuden edelle.
Könttä korostaa, ettei hän vaikene ongelmista unkarilaisia vaikuttajia kohdatessaan.
–Jos olen unkarilaisia vaikuttajia, kollegoita tai diplomaatteja tavannut, olen nostanut heidän kanssaan esiin myös ihmisoikeus- ja demokratiaongelmat, joita Unkarissa on.
Suomen Kansallinen Rukousaamiainen ry:n puheenjohtajana toimiva kristillisdemokraattien kansanedustaja Antero Laukkanen sanoo Ilta-Sanomissa, ettei hän näe Unkarissa tapahtuneessa kehityksessä ja maan perustuslain muutoksessa ongelmaa.
Laukkanen katsoo, että Unkari on pääministeri Viktor Orbanin politiikan ansiosta onnistunut esimerkiksi kääntämään alhaisen syntyvyytensä kasvuun vuosikymmenessä.
– He ovat onnistuneet perustuslain muutoksella muuttamaan perheiden elämää sillä tavalla, että perheiden perustaminen on kannustavaa ja tuloja lisäävää. Heidän taloustilanteensa ja työllisyytensä on kohentunut. En ole missään muualla Euroopassa tavannut tällaista muutosta yhdeksän vuoden aikana, Laukkanen toteaa Ilta-Sanomille.