Trumpin leikkaukset iskivät – Kirkon Ulkomaanapu aloittaa muutosneuvottelut
Kirkon Ulkomaanapu (KUA) kertoi keskiviikkona käynnistävänsä muutosneuvottelut, jotka voivat johtaa henkilöstövähennyksiin järjestön Helsingin-toimistolla. Arvioitu vähennystarve on enintään 27 henkilötyövuotta.
Järjestön mukaan muutosneuvotteluiden syynä on kansainvälisen rahoituksen äkillinen ja merkittävä väheneminen sekä KUA:n siirtyminen kumppanuuspohjaisempaan toimintamalliin. Toimintaan ovat iskeneet erityisesti Yhdysvaltain presidentti Donald Trumpin hallinnon keväällä ilmoittamat leikkaukset ulkomaan apuun.
Maa leikkasi seitsemän miljoonaa dollaria KUA:n koulutushankkeista Keniassa ja Ugandassa, järjestö kertoo.
Yhdysvaltain lisäksi muun muassa Britannia, Ranska ja Saksa ovat viime aikoina leikanneet ulkomaisista avustuksista. Myös monet YK-järjestöt ovat vähentäneet rahoitustaan kansalaisjärjestöille.
Suomessa hallituksen päätökset leikata kehitysyhteistyörahoituksesta eivät toistaiseksi ole vaikuttaneet KUA:n rahoitukseen.
Viime vuonna kansainväliset rahoittajat muodostivat noin puolet KUA:n rahoituksesta.