Keskustan vaalivoitosta 20 vuotta – ex-puoluesihteeri muistuttaa, että tulos tehtiin kentällä, vaikka pääministerikysymys toikin lisämausteensa
Tänään tulee kuluneeksi tasan kaksikymmentä vuotta keskustan vaalivoitosta.
Pitkin sunnuntai-iltaa 16. maaliskuuta 2003 saatiin kuitenkin jännittää sitä, tuleeko ykkösenä maaliin Anneli Jäätteenmäen keskusta vai istuvan pääministerin Paavo Lipposen SDP.
Entisen puoluesihteerin Eero Lankian mukaan keskusta teki tuloksen kentällä, mutta pääministerivaaleistakin oli kyse.
– Kyllä se tulos tehtiin kentällä. Menestys ei toteudu vain johdon julistuksilla. Jalkautuminen oli erittäin vahvaa, kuten kentän hengen nostatuskin. Totta kai puoluejohto teki parhaansa, kuten nytkin, mutta silloin kenttätyöllä oli nykytilannettakin merkityksellisempi asema. Nyt jäsenmäärä on romahtanut, niin kentän suhteellinen asema on heikentynyt, Lankia totesi Suomenmaan maaliskuun numerossa.
Jäätteenmäki ja Lipponen kohtasivat Helsingin vaalipiirissä, mutta pääministerikisaa käytiin ympäri maan. Mausteensa toi myös päällä ollut Irak-kohu, kun Lipposen lupauksia Yhdysvaltojen suuntaan epäiltiin.
– Kentällä oli tarve puolustaa puheenjohtajaa ja ajaa häntä pääministeriksi. Siinä onnistuttiinkin, Lankia kommentoi.
Itsekin eduskuntaan tuolloin nousseen Lankian mukaan onnistuneen keitoksen reseptissä oli kyse kirkkaista tavoitteista, ymmärrettävästä ohjelmasta ja vahvasta hengennostatatuksesta. Sitä hän toivoo myös tämän huhtikuun vaaleihin.
– Henki on kaiken a ja o. Vahva viestintä puolueen ja kenttäväen välillä on tärkeä elementti. Ei muuta kuin rumba päälle vaan, kyllä gallupit nujerretaan tälläkin kertaa, siitä olen aivan varma.
Illan mittaan ja ääntenlaskun edetessä kävi selväksi, että keskustan johto ei tule enää sulamaan, vaikka viimeiset tulokset tulivatkin SDP:n vahvoilta ja keskustan heikoilta kannatusalueilta.
Keskusta sai seitsemän lisäpaikkaa. Jo edellisissä, vuoden 1999 vaaleissa, keskusta oli lisännyt paikkalukuaan neljällä.
Keskustan menestyksestä kertoi historiallinen tulos Helsingin vaalipiirissä. Jäättenmäen 15 704 äänen ansiosta keskusta sai historiansa ainoan kerran kaksi kansanedustajaa vaalipiiristä. Pertti Salovaara istui kaksi kautta, seuraavan tosin Pirkanmaan vaalipiiristä.
Salovaaran ja Lankian lisäksi uusia keskustanimiä eduskunnassa olivat Esko Ahonen, Mikko Alatalo, Susanna Haapoja, Lasse Hautala, Hannu Hoskonen, Tuomo Hänninen, Antti Kaikkonen, Rauno Kettunen, Esko Kiviranta, Riikka Moilanen, Aila Paloniemi, Klaus Pentti, Eero Reijonen, Simo Rundgren, Seppo Särkiniemi, Kimmo Tiilikainen ja Tapani Tölli.
Paluun Arkadianmäelle tekivät tauon jälkeen Kauko Juhantalo, Markku Koski sekä Maija-Liisa Lindqvist.
Paikkaansa eivät onnistuneet uusimaan Hannu Aho, Niilo Keränen, Mauri Salo ja Anu Vehviläinen.
Ehdolla eivät olleet enää Esko Aho, Paavo Väyrynen, Tytti Isohookana-Asunmaa, Sulo Aittoniemi (valittu keskustalaisena, vaihtoi omaan eduskuntaryhmäänsä), Pauli Saapunki ja Maria Kaisa Aula.
Vuonna 2003 ensi kertaa valituista eduskunnassa istuvat edelleen Kaikkonen, Kiviranta ja Hoskonen. Kiviranta ei pyri huhtikuussa enää jatkoon.
Ennen vuotta 2003 valituista keskustalaisista eduskunnassa istuvat enää Matti Vanhanen, Anu Vehviläinen, Jari Leppä ja Mika Lintilä. Heistä ainoastaan Lintilä pyrkii edelleen jatkoon.
Keskustan ääniharava ja koko maan äänikuningatar oli vuonna 1999 eduskuntauransa aloittanut Tanja Karpela. Hän keräsi Uudenmaan vaalipiiristä 19 169 ääntä. Karpela toimi vuosina 2003–2007 kulttuuriministerinä.
Keskusta oli suurin puolue seitsemässä vaalipiirissä. Ykkösasema säilyi Pohjois-Savon, Etelä-Savon, Keski-Suomen, Vaasan, Oulun ja Lapin vaalipiireissä. Pohjois-Karjalassa keskusta otti ykkösaseman sosiaalidemokraateilta.
Eero Lankian mukaan keskustan kenttä ympäri Suomen oli vahvasti sisuuntunut. Kova tahto kantoi jo vuoden 1999 vaaleista, jolloin keskusta voitti sinipunaa vastaan käydessään lisäpaikkoja, mutta hallitustie ei avautunut.
– Lipposen hallituksen politiikkaan haluttiin ottaa kantaa ja siinä onnistuttiin. Oppositiosta mentiin vaaleihin, ja muutosta haluttiin. Hallituksen politiikka oli aika lailla keskustan linjauksia vastaan, Lankia muistaa.
Oli totta kai pettymys, että sinipuna jatkoi, eikä keskusta päässyt hallitukseen vielä 1999.
– Keskustan kentän henki on aina ollut, että meidän muista poikkeavia tavoitteita pyritään hallitukseen ajamaan. Alueelliset asiat ovat meille eri lailla tärkeitä kuin muille. Keskustan kenttä ja kannattajat haluavat lähtökohtaisesti, että keskusta vaikuttaa, ja sehän tapahtuu hallituksesta käsin. Se on syy, että vaaleissa aktivoidutaan ja äänestetään, Lankia korostaa.
Vuonna 2003 otettu voitto takasi keskustalle paitsi hallituspaikan myös pääministeriyden. Jäätteenmäki kokosi hallituksen punamultapohjalle. Keskustan 55 ja SDP:n 53 paikkaa takasivat 108 edustajan yksinkertaisen enemmistön. Pääministerinä Jäätteenmäki oli ensimmäinen nainen tehtävässä Suomen koko historian aikana.
Punamultapuolueiden lisäksi hallitukseen otettiin RKP, vaikka puolue olikin menettänyt vaaleissa kolme paikkaa saaden 8 edustajaa. Hallituksella oli siis takanaan 116 edustajaa.
Kuusi paikkaa menettänyt kokoomus jätettiin suosiolla oppositioon.
Pääministeriyden menettänyt SDP:n puheenjohtaja Lipponen jättäytyi hallituksesta ulos ja toimi eduskuntauransa loppuun 2007 puhemiehenä. Puoluejohtajan paikalta hän vetäytyi puoluekokouksen 2005 myötä.
Lipponen ja Jäätteenmäki olivat ottaneet vaalitaistelussa kovaa yhteen, eli Lipposelle olisi ollut todennäköisesti arvovaltatappio ottaa ministerinsalkku Jäätteenmäen hallituksessa. Kaksi kautta istuneena pääministerinä hänelle ei myöskään olisi ehkä sopinut mikään pienempi salkku.
Jäätteenmäen hallitus oli lyhytikäinen. Irak-kohun myötä Jäätteenmäki erosi SDP:n vaatimuksesta kesäkuussa ja keskustan varapuheenjohtaja Matti Vanhanen sai pääministerin salkun. Seppo Kääriäinen otti Vanhaselta jääneen puolustusministerin salkun. Muita muutoksia hallituksen kokoonpanoon tai ohjelmaan ei tehty. Punamulta istui kauden loppuun.
Jäätteenmäki valittiin seuraavissa europarlamenttivaaleissa (2004) mepiksi Suomen suurimmalla äänimäärällä.