Keskustan Siponen: Amiskasta tullut hallituksen säästöautomaatti – kokoomuspuheet koulutuksen erityissuojelusta kuulostavat vitsiltä
Ammatillinen koulutus näyttää joutuvan toistuvasti hallituksen leikkauspolitiikan uhriksi, arvioi keskustan kansanedustaja Markku Siponen.
– Kyllä tämä vaikuttaa siltä, että amiskasta on tullut tämmöinen hallituksen koulutussäästöautomaatti, ja tämä ei kyllä keskustalle sovi, Siponen sanoi eduskunnan kyselytunnilla.
Myös kokoomuksen puheet koulutuksen erityissuojeluksesta kuulostavat Siposen mukaan lähinnä vitsiltä.
– Ja perussuomalaisiakin kyllä ihmettelen, että ei tämä duunareitten tulevaisuus tässä koulutusasiassa kiinnosta.
Siponen kysyi opetusministeri Anders Adlercreutzilta (r.), mikä on hänen viestinsä sadoille, ehkä jopa tuhansille ammatillisen puolen opettajille, joita joudutaan nyt irtisanomaan.
Adlercreutz näki, että peruskoulutuksen kehittäminen paikkaa osaltaan tilannetta.
– Että nähdään käsien taitojen arvo ja että meillä on teknisiä töitä, meillä on musiikkia ja meillä on taideopetusta matematiikan, lukemisen, kaiken muun ohessa. Suomalaisen koulun vahvuus on se, että se on laaja-alainen ja että se näkee ihmisissä henkilön omat taidot, ministeri näki.
Vihreiden puheenjohtaja Sofia Virta muistutti, että ammatillisesta koulutuksesta valmistuu korvaamatonta työtä tekeviä lähihoitajia, kokkeja, putkiasentajia ja ammattilaisia maa- ja metsätalousalalle.
– Keväällä 2023 perussuomalaisten puheenjohtaja (Riikka) Purra totesi, että hän haluaa ammatilliseen koulutukseen arvonpalautuksen. Keväällä -23 ennen eduskuntavaaleja kokoomuksen puheenjohtaja Orpo totesi, että koulutus on erityissuojeluksessa. Nyt, kun teillä onkin kädessänne ministerisalkut, vaihtuivat lupaukset leikkauksiin.
Virta tiukkasi Purralta, mitä tämä oikein tarkoitti lausunnollaan ammatillisen koulutuksen arvonpalautuksesta.
– En usko, että kukaan muu ministeri osaa teidän puolestanne lausuntoanne selittää.
Purra ei vastannut.
Pääministeri Petteri Orpo (kok.) vakuutti, että hallituksen yhdeksän miljardin sopeutuksissa opetuksen, osaamisen ja sivistyksen kokonaisuus on erityissuojeluksessa.
– Me laitamme 200 miljoonaa peruskoulun vahvistamiseen, me ollaan huolehdittu kaiken tämän keskellä siitä, että kunta–valtio-suhde on neutraali, mikä mahdollistaa kunnille perusopetuksesta huolehtimisen. Me ollaan viety voimaan indeksitarkastukset yliopisto-, korkeakouluindekseihin.
Orpon mukaan tämän kaiken keskellä annetaan myös miljardi tutkimukseen ja innovaatiotoimintaan.
– Ja mitä tulee ammatilliseen koulutukseen, niin leikkaus on leikkaus, siitä ei pääse mihinkään, mutta me käytämme Suomessa yli kaksi miljardia ammatilliseen koulutukseen. Ne rahat on syytä käyttää paremmin, ja sitä työtä tehdään, jotta se on mahdollisimman vaikuttavaa, pääministeri selvitti.