Keskustan Kaikkonen ihmettelee SDP:n linjauksia: "Antti Rinteen kannanotot herättävät yhä enemmän epäselvyyttä siitä, mikä SDP:n linja oikein on"

Kaikkosen mukaan epäselvyyksiä on muun muassa SDP:n verotus-, hakkuu- ja liikenneinvestointikannoissa
SDP

Puheenjohtaja Antti Rinteen kannanotot herättävät yhä enemmän epäselvyyttä siitä, mikä SDP:n linja oikein on, keskustan eduskuntaryhmän puheenjohtaja Antti Kaikkonen sanoo.

– Viikonlopun jälkeen kukaan ei oikein tunnu enää ottavan selvää siitä, mitä SDP:n esittämä niin sanottu kestävän kehityksen arvonlisävero ruoalle tarkoittaa.

Kaikkosen mukaan myös demarit itse, esimerkiksi puheenjohtaja Rinne ja SDP:n talous- ja veropolitiikkaa keskeisesti valmistellut kansanedustaja Timo Harakka, ovat antaneet siitä keskenään ristiriitaisia vastauksia.

– Edelleen joutuu kysymään, onko SDP nostamassa lapsiperheiden, pienituloisten ja muiden tavallisten suomalaisten ruokalaskua? Keskustalle tämä ei käy, Kaikkonen terävöittää.

Kaikkonen näkee samanlaisen epäselvyyden koskevan myös SDP:n metsälinjauksia. Hänen mukaansa selvää vastausta ei ole tullut siihen, haluaako SDP vähentää, lisätä vai pitää hakkuut ennallaan.

Viimeisin epäselvyys liittyy Kaikkosen mukaan Rinteen kannanottoihin niin sanotuista rata- ja hankeyhtiöistä. STT:n haastattelussa Rinne tyrmäsi raideliikenteen hankeyhtiöt, vaikka aiemmin kannatti esimerkiksi Infra Oy:n perustamista, Kaikkonen ihmettelee.

– Tosiasia on, että valtion budjetista ei ole lähivuosina osoitettavissa miljardeja euroja isoihin uusiin liikenneinvestointeihin. Isot uudet hankkeet tulisi siksi rahoittaa erillisten hankeyhtiöiden kautta ja käyttää budjettirahat etenkin teiden ja olemassa olevien ratojen kunnossapitoon ja peruskorjaukseen.

– Rinteen näkemys tarkoittaa käytännössä monien koko Suomen elinvoiman kannalta tärkeiden liikenneinvestointien hautaamista. Toisaalta ne hankkeet mitä Rinne edistäisi, jouduttaisiin toteuttamaan velkarahalla. Tämän hän itsekin sanoo ääneen. Se puolestaan tarkoittaisi Suomen ajautumista uudelleen velkaantumisen tielle juuri, kun maamme velaksi eläminen vihdoin on loppumassa, Kaikkonen jyrähtää.