Keskustan Hoskonen moukaroi budjettiriihen turvepäätöstä – "huoltovarmuuden hallitus on unohtanut kokonaan"
Keskustalainen ympäristövaliokunnan puheenjohtaj Hannu Hoskonen listaa hallituksen budjettiriihessä tekemien päätösten pahimmat vaaratekijät.
Ensinnäkin kotimaisen turpeen väheneminen Suomen energiamarkkinoilla on riski huoltovarmuuden kannalta.
– Maatilat, broilerikasvattamot, kauppapuutarhat ja viherrakentaminen joutuvat ylipääsemättömiin vaikeuksiin turpeenkäytön loppuessa. Kotimainen turve korvataan nyt fossiilisilla polttoaineilla. Ilmastopolitiikan kannalta tilanne on järjetön, Hoskonen valittelee tiedotteessaan.
Hoskosen mukaan turvetta ei voi korvata energiapuulla, sillä sitä ei ole riittävästi tarjolla Suomen energiamarkkinoilla.
– Jo nyt ajetaan sellutehtaille tarkoitettua kuitupuuta suoraan voimalaitoksille poltettavaksi.
Lisäksi Hoskonen pelkää, että Itä-Suomessa turpeen käytön loppuminen avaa markkinat venäläisen hakkeen voittokululle.
– Huoltovarmuuden hallitus on unohtanut kokonaan. Korona-viruksen tilanteen vaikeutuessa, mikä on valitettavan todennäköistä, rajan yli kulkeva tavaraliikenne voi loppua varoittamatta. Sellaisessa tilanteessa yhteiskunnan turvallisuus vaarantuu ja varsinkin turpeen poistuessa energiatuotanto on kriisissä.
Pahinta hallituksen energialinjauksessa on Hoskosen mielestä Suomen omien energiavarojen museoiminen ja puuhuollon vaarantaminen.
– Suomen kannalta päätös on tuhoisa ja vaikeuttaa maaseudulla asuvien ihmisten elämää kohtuuttomilla seurauksilla. On järkyttävää, että Suomen keskusta on tällaisissa päätöksissä mukana. Tilanteen tekee sietämättömäksi, että EU:lta tulevilla rahoilla ollaan tuhoamassa harvaan asutulta maaseudulta työpaikkoja juuri niiltä alueilta, jotka kärsivät yli kymmenen prosenttia suuremmasta rakenteellisesta työttömyydestä.
Hoskonen näkee, että budjettiriihen päätöksellä sadoilta turvealan yrittäjiltä loppuvat työt ilman minkäänlaista ennakkovaroitusta tai siirtymäaikaa.
– Yksittäisen yrittäjän kärsimät tappiot kohoavat jopa miljooniin euroihin. Hallituksen on välittömästi käynnistettävä toimet tulossa olevien taloudellisten menetysten täysimääräiseksi korvaamiseksi.