Kesäkuu tuplasi koko vuoden hukkumiskuolemat – viimeksi yhtä paljon hukkuneita kesäkuussa kuusi vuotta sitten

Hukkumistilastot

Kesäkuussa hukkui 20 ihmistä, joista juhannuksena viisi, kertoo Suomen Uimaopetus- ja Hengenpelastusliitto (SUH).

Viime vuoden kesäkuussa hukkui SUH:n mukaan yhdeksän ihmistä, joten viime kuu näyttää olleen vesillä liikkujille erityisen kohtalokas.

SUH:n mukaan helteinen sää näkyy usein lisääntyneinä hukkumisina.

SUH:n ennakkotilastojen mukaan edellisen kerran yhtä paljon ihmisiä hukkui kesäkuussa vuonna 2013.

Ilmatieteen laitoksen säätilastojen mukaan tuolloin keskilämpötila oli koko maassa tavanomaista korkeampi kesäkuukausina.

Viime kuussa hukkuneista ainakin 15 oli miehiä.

Hukkumisista yhdeksän sattui uidessa, viisi vesiliikenteessä ja yksi putoamisen seurauksena. Lopuissa viidessä tapauksessa tapahtumien kulku ei ole selvillä.

Yhteensä tammi-kesäkuussa on SUH:n ennakkotilastojen mukaan hukkunut 44 ihmistä. Tämä tarkoittaa sitä, että kesäkuussa hukkuneet melkein kaksinkertaistivat tilastot.