Kauppalehti: Gazprom kertoi ehdoista, joilla kaasu virtaisi jälleen täydellä teholla
Venäjän valtiollinen kaasuyhtiö Gazprom asettaa ehtoja, joilla Nord Stream -kaasuputken virta voitaisiin nostaa normaalille tasolle.
Kauppalehden mukaan yhtiö vaatii takeita tulevien turbiinikorjausten sallimisesta. Gazprom syyttää kaasuvähennyksestä lännen pakotteita, huoltotöitä sekä teknologiayhtiö Siemensiä siitä, etteivät turbiinit toimi kuten pitäisi. Siemens on koko ajan kiistänyt Gazpromin väitteet huolto-ongelmista.
Gazprom on vähentänyt kaasuvirtaa asteittain kesäkuusta alkaen. Keskiviikosta eteenpäin kaasua on kulkenut putkessa vain 20 prosenttia normikapasiteetista.
Länsimaissa on pidetty selvänä, että väitteet ovat tekaistuja ja että Kreml pyrkii häiriöillä kiristämään EU:ta ja etenkin venäläiskaaususta riippuvaista Saksaa.
Uutistoimisto Bloomberg kertoo, että Kremlin sisäpiiristä on myönnetty kaasua voitavan toimittaa enemmän.
– Kehotamme kumppaneita ratkaisemaan ongelmat mahdollisimman ja pian, ja tilanne kaasuntoimituksissa Euroopan markkinoille normalisoituu välittömästi, Gazpromin varatoimitusjohtaja Vitali Markelov sanoi Venäjän valtion TV Rossija-24:lle.
Siemens korostaa, ettei heillä ole pääsyä putken kompressoriasemalle eivätkä he ole saaneet Gazpromilta mitään vahinkoilmoituksia. Mitään riippumattomia todisteita häiriöistä ei siis ole.
Turbiineja huolletaan Kanadassa Siemensin tehtaalla. Kanada päätti pakotteista huolimatta sallia huollettujen turbiinien toimittamisen Venäjälle, samoin tulevat huoltotyöt.
Gazpromille tämä ei kuitenkaan riitä. Varatoimitusjohtaja Markelovin mukaan Kanadan ohella EU:n ja turbiinien toimittajaa edustavan Iso-Britannian tulee taata, että ne sallivat kaikki tulevat huollot ja niihin liittyvät kuljetukset.