"Kasvun pikapyrähdys ei riitä"– Saarikko säätää talouspolitiikan polttoväliä pidemmäksi
Politiikan aikajänne on pitenemässä korona-ajan päivistä tai viikoista vuosikymmeneen, arvioi valtiovarainministeri Annika Saarikko (kesk.)
Saarikko sanoi eduskunnan palautekeskustelussa hallituksen julkisen talouden suunnitelmasta, että hyviin merkkeihin luottamuksen vahvistumisesta kuluttajilla ja yrityksillä on nyt tartuttava.
– Mutta samalla on muistettava, että Suomelle ei riitä kasvun pikapyrähdys vaan tarvitaan pitkäaikaisempia toimia.
Saarikko sanoi uskovansa, että myös työttömien palvelujen uudistaminen osoittautuu vielä välttämättömäksi.
– Soten jälkeen merkittävimpiä julkiseen hallintoon liittyviä rakenteellisia uudistuksia on se, että työllisyyspalvelut siirretään kuntien vastuulle. Sillä tulee olemaan kauaskantoinen ja hyvä vaikutus työllisyyteen, mutta myös työttömien ihmisten hyvinvointiin.
Valtiovarainministerin mukaan palkansaajien ansiotuloverotus ei kiristy hallituksen toimesta, vaan kotitalousvähennyksen käyttäjiltä se saattaa jopa keventyä.
– Sote-uudistus jatkuu palveluiden kustannusvaikuttavuutta lisäävin ja hoitoon pääsyä nopeuttavin toimin. Julkisen hallinnon tuottavuutta vahvistetaan digitalisaation, viisaampien hankintojen ja valtion tilankäytön tehostamisen kautta. Etätyötä ja etäopiskelua kannustetaan niin, että ihmiset voivat entistä vapaammin valita asuinpaikkansa, Saarikko summasi.
Saarikon mukaan Suomen talouden kasvu uhkaa tyrehtyä etenkin osaavan työvoiman saatavuuteen. Työllisyyttä edistävät palvelu-uudistukset tulevat syksyllä eduskuntaan ja lievittävät kohtaanto-ongelmia kuitenkin juuri oikea-aikaisesti.
– Samoin työperäisen maahanmuuton sujuvoittaminen etenee. Jatkossa onkin siirrettävä huomio etuuksien uudistamiseen. Budjettiriihessä hallitus jatkaa työllisyystoimia, joilla tavoitellaan vielä 110 miljoonan euron vaikutusta julkiseen talouteen, tämä siis aiemman 450 miljoonan euron lisäksi, Saarikko vahvisti.
Kevään kehyspäätös on puitu eduskunnassa jo moneen kertaan, eikä keskusteluun tullut asian lopullisessa käsittelyssä enää mitään uutta.
Kokoomuksen Timo Heinonen yritti provosoida hallitusrintamaa lyttäämällä hallituksen teot vaatimattomiksi koviin some-puheisiin ja lehtihaastatteluihin nähden.
– Ratkaisitte kaikki ongelmat keväällä jälleen lisävelanotolla. Velkaraha oli sidos, millä vasemmistohallitus pysyi kasassa, ja tätä laastia horjuvien tiilien väliin levitteli kukapas muu kuin keskusta, tuo vasemmistohallituksen äänetön pönkäpuolue, Heinonen maalaili.
Saarikko sanoi, ettei mielellään ottaisi hallitukselle kunniaa some-osaamisesta vaan haluavansa Heinosen pitävän sen itse.
– En tunne ketään, joka niin taitavasti osaisi toisia nälviä sosiaalisessa mediassa kuin te osaatte. Keskitytään mieluummin niihin asioihin, joita tapahtuu tässä salissa ja suomalaisten yhteiseksi hyväksi, Saarikko vetosi.