Kastuneet britit jonottivat äänestämään EU-jäsenyydestä

Viimeinen kysely antoi 10 pisteen johdon jäsenyyden kannattajille
Brexit

Kansanäänestys EU-jäsenyydestä näyttää saaneen Britannian äänestäjät vilkkaasti liikkeelle kurjasta säästä huolimatta.

Monilla äänestyspaikoilla syntyi jonoja, kirjoitti Financial Times liveseurannassaan.

Viime hetken mielipidemittaukset näyttivät antavan etumatkan EU-jäsenyyden kannattajille. Evening Standard-lehden teettämässä kyselyssä jäsenyyttä kannatti 52 prosenttia ja vastusti 48. Tutkimusyhtiö Populus arvioi, että puolesta äänestäisi 55 prosenttia, vastaan 45 prosenttia.

Mielipidemittausten luotettavuus on kuitenkin Britanniassa joutunut kyseenalaiseksi sen jälkeen, kun tutkimuslaitokset veikkasivat viime vuoden parlamenttivaalien tuloksen pieleen.

Äänestyksen tulos oli joka tapauksessa selviämässä vasta perjantaiaamun puolella, sillä äänestys jatkuu Suomen aikaa puoleenyöhön asti.

Ovensuukyselyt on kielletty, joten mitään suuntaa-antavia tietoja ei ollut äänestyksen aikana tarjolla.

Sää ei erityisemmin suosinut äänestystä. Lontoossa ja Britannian kaakkoisosassa satoi kaatamalla. Kaksi äänestyspaikkaa Lontoossa jouduttiin siirtämään vedenpaisumuksen alta.

Markkinoilla odotus oli, että britit äänestävät EU-jäsenyyden jatkon puolesta.

Sekä pörssikurssit että punta vahvistuivat äänestyspäivänä. Lontoon pörssi päätyi runsaan prosentin nousuun.

Jos eron kannattajat voittavat, on perjantaina luvassa rajuja liikkeitä sekä pörssissä että valuuttamarkkinoilla.

Valuuttakeinottelulla rikastunut miljardööri George Soros arvioi aiemmin tällä viikolla, että punta voi brexit-puolen voittaessa rojahtaa heti seuraavana päivänä jopa 15–20 prosenttia.

Brexit-äänestyslipussa on yksi rasti ruutuun -kysymys: Tulisiko Britannian pysyä Euroopan unionin jäsenenä vai lähteä Euroopan unionista?

Äänestäjäksi on rekisteröitynyt ennätykselliset 46,5 miljoonaa ihmistä.

Brittien lisäksi äänestää saavat maassa asuvat irlantilaiset ja brittiläisen kansainyhteisön kansalaiset, kuten intialaiset ja uusiseelantilaiset.