Kaikkonen povaa YK:lle naispääsihteeriä

YK:n seuraava pääsihteeri voi olla nainen, eduskunnan ulkoasiainvaliokunnan puheenjohtaja Antti Kaikkonen (kesk.) ounastelee.

Suomenmaan kolumnissa Kaikkonen kirjoittaa, että naispääsihteeri valittaisiin todennäköisesti Itä-Euroopasta.

– Se olisi hieno, historiallinen tilanne, sillä naista ei ole koskaan aiemmin valittu YK:n pääsihteeriksi, hän huomauttaa.

YK:n nykyinen pääsihteeri Ban Ki Moon vierailee tällä viikolla Suomessa. Hän osallistuu keskiviikkona Suomen YK-jäsenyyden 60-vuotisjuhlaan.

Kaikkonen arvelee, että Ban Ki  Moon käy nyt Suomessa viimeistä kertaa pääsihteerinä, sillä uusi pääsihteeri valitaan ensi vuonna.

Kaikkonen myöntää, että YK on jo pitkään hoitanut tehtäväänsä puutteellisesti eikä ole pystynyt turvaamaan rauhaa niillä alueilla, missä sitä kipeimmin tarvittaisiin. Silti YK:n merkitys ei ole Kaikkosen mielestä kadonnut. Hän muistuttaa, että se luotiin eripuraistenkin valtioiden keskustelufoorumiksi.

– Jäsenyyshakemuksen yhteydessä Suomi  lupasi, että maamme omasta puolestaan  tulee tekemään kaikkensa edistääkseen Yhdistyneiden Kansakuntien jaloja pyrkimyksiä. Lupauksemme pitää yhä, Kaikkonen kirjoittaa.