Joulun hittileivonnainen valmistuu myös airfryerissa – tällaisia ovat uudet muodot ja täytteet
Joululeivonnaisten ylivoimainen suosikki on joulutorttu, kertoo elintarvikeyritys Dr. Oetkerin joululeivonnaiskysely.
Vain kolme prosenttia vastaajista sanoo jättävänsä torttujen syömisen kokonaan väliin jouluna. Lähes 60 prosenttia leipoo joulutorttuja itse. Niitä ostetaan myös valmiina kaupasta tai maistellaan jouluvierailujen yhteydessä.
Torttu saa myös uusia muotoja ja täytteitä.
– Sakaramallin lisäksi torttu voi olla tasku, sydän, ruusu tai simpukka. Täytteenä voi käyttää luumu-, omena-, karpalo- tai vadelmahilloa. Hillojen tilalla voi kokeilla mantelimassaa, lakritsia, toffeeta tai vaniljakreemiä, Dr. Oetkerin leivontatuotteiden tuotepäällikkö Anna Hätälä sanoo tiedotteessa.
– Aina koko pellillistä ei tarvita, ja silloin tortun tai pari voi kätevästi paistaa airfryerissa, hän vinkkaa.
Airfryerit eli kiertoilmakypsentimet ovat olleet olleet suosittuja joululahjoja viime vuosina.
Piparitalon aikoo puolestaan tänä jouluna leipoa yli 40 prosenttia suomalaisista.
Noin puolet joululeivonnaiskyselyn vastaajista arvioi hallitsevansa piparkakkujen leipomisen takuuvarmasti. Noin joka kolmannelle tuottaa vaikeuksia pipareiden paistaminen niiden palamisherkkyyden vuoksi.
Leivotuimpien joululeivonnaisten listalla ovat myös kuivakakut ja muut pikkuleivät kuin piparkakut.
Dr. Oetkerin marraskuussa 2024 teettämään kyselyyn vastasi 1000 suomalaista.