IS: Kuolleeksi huhuttu Venäjän asevoimien komentaja palasi julkisuuteen – seurasi sotaharjoitusta Putinin kanssa
Venäjän presidentti Vladimir Putin ja maan asevoimien komentaja Valeri Gerasimov kuvattiin tiistaina seuraamassa Vostok 2022 -sotaharjoituksia Primorskin alueella Venäjällä. Asiasta kertoi Suomessa ensimmäisenä Ilta-Sanomat.
Venäjän lisäksi harjoituksiin osallistuivat muun muassa Kiina, Intia ja Syyria. Harjoituksissa oli mukana yli 50 000 sotilasta.
Gerasimov on pysytellyt pitkään pois julkisuudesta, ja hänen katoamisestaan on liikkunut monenlaisia huhuja.
Hänen epäiltiin loukkaantuneen huhtikuussa Ukrainassa, jonne hän oli matkustanut luomaan taisteluhenkeä. Joissakin huhuissa hänen epäiltiin saaneen surmansa ukrainalaisten tekemässä iskussa.
Myös puolustusministeri Sergei Shoigu nähtiin Putinin vierellä tiistain sotaharjoituksissa. Hänenkin on huhuttu kärsineen terveysongelmista. Shoigun poissaolot julkisuudesta herättivät huomiota maalis- ja huhtikuussa.
Elokuussa Britannian puolustusministeriö kertoi, että Shoigu on siirretty syrjään Ukrainan sodan johdosta ja komentajat raportoivat sodan kulusta suoraan Putinille.