IMF laski ennustettaan maailman talouskasvusta
Talous
Kansainvälinen valuuttarahasto IMF ennakoi heikkenevää maailmantaloutta.
Se laski tiistaina ennustettaan tämän vuoden talouskasvusta 3,3 prosenttiin, kun vielä tammikuussa ennuste oli 3,5 prosenttia.
Ongelmia tuottavat esimerkiksi jännitteet suurien talousmaiden kauppasuhteissa sekä Britannian alati pitkittyvä EU-ero.
Samoin kahdella kymmennyksellä laski myös ennuste Yhdysvaltojen taloudesta.
IMF ennustaa nyt maan talouden kasvavan tänä vuonna 2,3 prosenttia ja kasvun hidastuvan ensi vuonna 1,9 prosenttiin.