Ilmastoaktivisti kohtasi kymmeniä viljelijöitä ja sieti kiusallisia näkyjä: "Maailmaa on vaikea katsoa enää entisellä tavalla"

Kirjat

Alkaa näyttää jo pellolta, liminkalainen maanviljelijä Antti Rinkinen myhäilee esitellessään vieraalleen työnsä tuloksia. 

Rinkinen on raivannut tilaansa kuuluvaa metsää viljelysmaaksi. Puut on kaadettu, ojat kaivettu, maa jyrsitty ja tasoitettu.  

Kunhan 60 hehtaarin kokoinen aukea on valmis, viljelijä aikoo kylvää sille gluteenitonta luomukauraa. Luomussa on Suomen maatalouden tulevaisuus, Rinkinen hehkuttaa.  

Hänen vieraansa Tuuli Orasmaa ei voi yhtyä isännän iloon.  

Orasmaa työskentelee maa- ja metsätalousministeriössä maatalouden ympäristöpolitiikan asiantuntijana ja kantaa syvää huolta ympäristöstä myös vapaa-ajallaan. Hän ei syö lihaa, kuuluu ympäristöliikkeisiin ja koettaa muutenkin elää mahdollisimman ekologisesti.  

Se, mikä viljelijälle on huippukuntoista viljelysmaata, on ilmastoaktivistille maatalouden synneistä kenties raskain. Maatalous tuottaa huomattava osan Suomen kasvihuonekaasupäästöistä, ja suurin yksittäinen päästölähde ovat tällaiset turvemaille raivatut pellot.   

Orasmaata ahdistaa seisoa ylpeän isännän vieressä raivion laidalla.  

– Näkyä on kiusallista katsoa ja vielä epämukavammalta siitä tuntuu puhua, hän tunnustaa jälkikäteen.  

Miksi ihmeessä ympäristöaktivisti on hankkiutunut vierailulle tilalle, joka tekee juuri sitä, mitä hän vastustaa? Siitä kertoo Orasmaan elokuun lopussa ilmestynyt kirja Maaseudun tulevaisuus.  

Työnsä vuoksi Orasmaa tiesi maataloudesta paljon paperilla, mutta vähän käytännössä. Näin oli päässyt käymään siitä huolimatta, että Orasmaa varttui kasvinviljelytilalla Heinolassa – lapsuudessa vanhempein ammatti ei kiinnostanut.  

Aikuistuttuaan hän halusi oppia maataloudesta enemmän. Ennen kaikkea hän halusi tietää, mitä viljelijät ajattelevat hänen ykköshuolestaan ilmastonmuutoksesta ja sitä hidastavista toimista.  

Miksi muutokset tuntuvat heistä niin vaikeilta? Miten ongelmat voisi ratkaista oikeudenmukaisesti? 

Orasmaa haastatteli kirjaansa varten maatalousyrittäjiä Kirkkonummelta Ivaloon. Hän havaitsi, että tuottajien valmius ilmastonmuutosta hillitseviin toimiin vaihteli suuresti.  

Muutamat olivat tehneet isojakin muutoksia, kuten vaihtaneet tuotantosuuntaa, mutta osa suhtautui koko asiaan epäillen. Esimerkiksi liminkalainen Antti Rinkinen, kuntansa perussuomalainen valtuutettu, kyseenalaisti tutkimustulosten luotettavuuden.   

– No mietin, päästävätkö ne turvepellot oikeasti niin paljon, vai onko joku vain sanonut, että ne aiheuttavat päästöjä, Rinkinen perusteli.    

Monien tuottajien vastahankaa ilmastotoimia kohtaan lisäsi se, että he tunsivat joutuneensa ympäristökeskustelussa syytetyn penkille.   

– Mies ei saa yöllä nukuttua. Ne tappavat nautatalouden täältä. — En enää edes halua sanoa, että olen lihantuottaja, haastateltava Pohjois-Savosta totesi.  

Syyllistämisessä ei ollut kyse vain ilmastopolitiikasta. Monet viljelijät kokivat, että heitä pidetään syntipukkeina myös maataloustukiin, eläinten huonoon kohteluun ja ruoan korkeaan hintaan.  

Orasmaan mukaan syyllistämisen kokemukset ja tunne arvostuksen puutteesta kertovat pitkään jatkuneesta vastakkainasettelusta maaseudun ja kaupungin välillä. Tuottajista tuntuu, että ”ympäristömieliset” kaupunkilaiset vaativat heiltä suuria muutoksia tuntematta olosuhteita.  

Vastakkainasettelua pitävät yllä niin media, etujärjestöt kuin poliitikotkin.  

– Jos hallituksessa keskusta ja vihreät järjestävät draaman, molemmat puolueet voivat hyötyä draamasta. Mutta se säteilee tänne meihin, lihantuottaja Anssi Syrjälä Heinolasta harmitteli.  

Orasmaan heittäytymistä oman mukavuusalueensa ulkopuolelle on pakko arvostaa. Hän ei maailmankuvaansa laajentaakseen tyytynyt muutaman toisin ajattelevan haastatteluun, vaan tapasi etänä tai kasvotusten yli neljäkymmentä viljelijää.  

Hatunnoston ansaitsevat myös tilat, jotka avasivat ovensa kaupunkilaisvirkamiehelle. Tapaamiset eivät kääntäneet ilmastoaktivistin päätä ympäristötoimien välttämättömyydestä, mutta lisäsivät hänen ymmärrystään tuottajia kohtaan.  

Toisin kuin tavallisilla kansalaisilla, viljelijöillä ilmastoteot ovat usein pois toimeentulosta. Orasmaa näki, että monilla tiloilla oltiin taloudellisesti tiukoilla ja työn uuvuttamia jo valmiiksi.  

– Vaikka haluan muutosta, mielellään heti, maailmaa on vaikea katsoa enää entisellä tavalla.

Vastaavaa kenttäkierrosta voisi epäilemättä suositella monelle muullekin. Tai edes Orasmaan kirjan lukemista.  

Tuuli Orasmaa: Maaseudun tulevaisuus. Vastapaino, 221 s. 

Juttu on ilmestynyt alun perin Suomenmaan aikakauslehdessä viime syyskuussa.