HS: Hallituksen tavoittelema 75 prosentin työllisyysaste on lähempänä kuin viralliset tilastot antavat ymmärtää
Hallitus on lähempänä 75 prosentin työllisyystavoitetta kuin viralliset tilastot antavat ymmärtää, kertoo Helsingin Sanomat.
Tilastokeskus kertoi tiistaina, että Suomen työllisyysaste oli elokuussa 72,8 prosenttia.
Helsingin Sanomien mukaan Tilastokeskuksen työvoimatutkimusta on kuitenkin uudistettu vuodenvaihteessa. Uusi mittausmenetelmä on aiempaa tarkempi, mutta samalla nykyinen työllisyysaste näyttää pienemmältä kuin aiemmin. Vanha menetelmä oli vielä käytössä, kun hallitusohjelmaa kirjoitettiin vuonna 2019.
Tilastokeskuksen yliaktuaari Petti Taskinen kertoo HS:lle, että uudella menetelmällä työllisyysaste on karkeasti 0,9 prosenttiyksikköä aiempaa alhaisempi. Vanhan menetelmän perusteella työllisyysaste olisi siis nyt noin 73,7 prosenttia.
Luku on korkeampi kuin kertaakaan sitten 1980- ja 1990-lukujen taitteen. 75 prosentin työllisyyslukemia on tavoiteltu Matti Vanhasen ensimmäisestä hallituksesta lähtien.
HS:n mukaan näyttääkin siltä, että pitkään tavoiteltu 75 prosentin työllisyysaste voi toteutua jo tällä vaalikaudella.
Media kuitenkin muistuttaa, että työllisyysasteen nousu johtuu paljon myös monista muista seikoista kuin hallituksen työllisyystoimista.
Työ- ja elinkeinoministeriön tutkimusjohtaja Heikki Räisänen sanoo lehdelle, että työllisyyden nousuun vaikuttaa merkittävästi maailmantalouden voimakas nousu koronapandemian jälkeen.
– Tämä on hyvin erikoislaatuinen tilanne. Näin nopeaa toipumista ja voimakasta kasvua ei odotettu vielä puoli vuotta sitten, Räisänen tiivistää.