HS: Kokoomuksen helsinkiläisvaltuutettua syytetään raiskauksesta
Kokoomuksen helsinkiläistä kaupunginvaltuutettua Matias Pajulaa, 24, syytetään raiskauksesta, kertoo Helsingin Sanomat. Lehden mukaan epäilty rikos on tapahtunut Helsingissä keväällä 2020. Helsingin käräjäoikeudesta kerrotaan STT:lle, että syyte on nostettu viime viikon keskiviikkona.
Pajula kirjoittaa blogissaan kiistävänsä syyllistyneensä rikokseen. Hän sanoo pitävänsä syytöstä järkyttävänä ja ottavansa sen äärimmäisen vakavasti.
– Syyttäjä on saattanut vireille Helsingin käräjäoikeuteen rikosasian, jossa minua epäillään raiskauksesta. En ole saanut asiassa vielä haastetta. Kyse on salassa pidettävästä asiasta, minkä vuoksi en voi kommentoida haasteen sisältöä, kun sen saan. Rikokseen en ole syyllistynyt.
Pajula sanoo pyrkineensä auttamaan viranomaisia asian selvittämisessä ja olevansa tyytyväinen, että asia käsitellään perinpohjaisesti.
– Luotan siihen, että oikeus vahvistaa kolmen vuoden takaisten tapahtumien oikean kulun ja esitetyn syytöksen perättömyyden.