HS: Puheenjohtaja yllättyi hallituksen aikeesta lopettaa ilmastopaneeli – Vihreät varoittaa Orpoa Trumpin tiestä
Pääministeri Petteri Orpon (kok.) hallitus suunnittelee neljän eri tiedepaneelinsa yhdistämistä yhdeksi paneeliksi, kertoo Helsingin Sanomat (HS). Samalla paneelit siirrettäisiin valtioneuvoston kanslian alaisuuteen.
Tiedepaneeleja ovat ilmastopaneeli, luontopaneeli, kestävyyspaneeli sekä biotalouden tiedepaneeli. Ne ovat riippumattomia asiantuntijaelimiä, jotka kokoavat ja välittävät tutkimustietoa ja antavat politiikkasuosituksia.
Helsingin Sanomien näkemän valmisteluasiakirjan mukaan uusi yhden tiedepaneelin malli voisi aloittaa vuonna 2026.
Ilmastopaneelin puheenjohtajalle Jyri Seppälälle tuli tiistaina yllätyksenä tieto, että hallituksella on jo olemassa suunnitelmat koko paneelin lopettamiseksi ja sulauttamiseksi muihin tiedepaneeleihin. Hän kuuli asiasta Helsingin Sanomilta.
– Oho, Seppälä sanoo HS:lle.
– En ole kuullut tästä tällä tavalla ollenkaan. Jotakin huhuja on ollut, että siellä mietitään uusia ratkaisuja, hän jatkaa.

Vihreiden puheenjohtajan Sofia Virran mukaan ratkaisu on selvä merkki siitä, että hallitus haluaa tietoisesti vähentää tutkitun tiedon määrää etenkin luonto- ja ilmastopolitiikassaan.
– Se, että hallitus päättää esittää tällaista ratkaisua tilanteessa, jossa tiedämme ilmastokriisin olevan aikamme suurin turvallisuusuhka, on käsittämätöntä, Virta sanoo tiedotteessa.
Virta muistuttaa, että samalla, kun Suomi suunnittelee tiedepaneeliensa lakkauttamista, on Yhdysvaltain presidenttinä vasta aloittanut Donald Trump todennut maansa aikovan irtautua Pariisin ilmastosopimuksesta.
– Kysynkin Petteri Orpolta, ettehän ole valitsemassa ilmastopolitiikassa Trumpin tietä?
– Hallitus kun näyttää pyrkivän vähentämään tutkitun tiedon määrää päätöksentekonsa tukena ja sulkemaan korvansa asiantuntijoita ja tutkijoita, vaikka kuinka muuta väittäisivät, Virta näkee.