Hizbollahin ja Hamasin johtajat ovat tavanneet Beirutissa
Hizbollahin ja Hamasin johtajat ovat tavanneet Libanonin Beirutissa keskustellakseen liittolaisryhmien valmiudesta vastustaa Israelin toimia. Asiasta kertoo Hizbollah lausunnossaan, jonka mukaan järjestöt keskustelivat yhteistyöstä viimeaikaisiin tapahtumiin liittyen.
Lausunnossa ei tarkenneta, milloin tapaaminen on ollut. Gazan kaistaa hallitsevan palestiinalaisen äärijärjestön Hamasin johtaja Ismail Haniyya on ollut Beirutissa keskiviikosta alkaen. Hizbollahia johtaa Hassan Nasrallah.
Israel on syyttänyt Hamasia yli 30 raketin ampumisesta kohti Israelia eteläisestä Libanonista, joka on Iranin tukeman shiialiike Hizbollahin tukikohta. Israel teki perjantaina vastaiskun sekä Libanonin puolelle että Gazaan.
Varhain sunnuntaina Israel ilmoitti iskeneensä myös Syyriaan vastineena aiemmin Syyrian puolelta Israelia kohti ammutuista raketeista.
Kolme ihmistä on kuollut Israelissa tapahtuneissa iskuissa tällä viikolla. Perjantaina yksi ihminen kuoli ja useita loukkaantui, kun autoilija ajoi jalankulkijoiden joukkoon Tel Avivissa. Aiemmin perjantaina kaksi brittiläis-israelilaista sisarusta kuoli ja heidän äitinsä haavoittui vakavasti ampumisessa Israelin miehittämällä Länsirannalla.