Hannes Manninen ennakoi verotukseen ”koronaprosentteja” – entisen keskustaministerin mukaan kalliita uudistuksia ei voida tehdä pitkään aikaan

Koronakriisi

Koronakriisin jälkihoidosta ei selvitä ilman verojen kiristyksiä, arvioi keskustan entinen ministeri ja kansanedustaja Hannes Manninen.

Manninen muistuttaa mielipidekirjoituksessaan Suomenmaassa, että vaikka takaisin maksusta puhuminen on kipeä asia, niin siinäkin on oltava rehellinen.

– Velkaantuminen tarkoittaa, että säästöjäkin tarvitaan tulevaisuudessa eikä suuria rahaa vaativia etuuksia tai uudistuksia voida tehdä pitkään aikaan, Manninen huomauttaa.

Kun talous on saatu pyörimään, emme voi Mannisen mukaan välttyä myöskään lisätulojen tarpeelta.

– Minusta on tärkeää mieltää ja pureskella ajatusta, että tulevaisuudessa verotuksessa tulee näkymään ylimääräiset koronaprosentit. Ja siihen on osallistuttava erityisesti hyvätuloisten ja yritysten. Niiden aika ei ole vielä, mutta tulee varmasti.

Mannisen mielestä hallituksen tukitoimet terveiden yritysten pelastamiseksi konkurssilta ovat olleet perusteltuja ja hyvä alku taistelussa lamaa vastaan.

– Arvio ”oikeansuuntaisia mutta riittämättömiä” on tietysti totta, koska emme tiedä, kuinka pitkä sulku- ja karanteeniaika meillä ja maailmalla tulee olemaan. Kaikkein haastavin osuus eli toimeenpano on kuitenkin vasta edessä.

Takausten osalta on Mannisen mielestä tärkeää huomioida, että pankit eivät siirrä omia aikaisemmin syntyneitä vastuitaan valtion takauksen piiriin.

– Nyt koetukselle joutuu pankkien moraali, joka 1990-luvun laman yhteydessä – valtion piikin ollessa avoimena – osoittautui valitettavan löyhäksi. Nyt pankeilla on mahdollisuus palauttaa luottamustaan silloin saamansa pankkituen vastineeksi.