Hallitus palauttaisi omavastuun lomalla sairastamiseen
Hallitus
Hallitus esittää, että vuosilomalakiin palautettaisiin työntekijän omavastuu lomalla sairastamiseen. Työntekijällä olisi sairastuessaan kuuden ensimmäisen päivän omavastuu, ja vasta tämän ylittävät lomalle osuvat sairauspäivät voisi pyytää siirrettäviksi.
Omavastuupäiväsääntelystä huolimatta työntekijälle, virkamiehelle tai viranhaltijalle, joka on ansainnut vähintään neljän viikon vuosiloman, se myös turvattaisiin.
Lisäksi hallitus esittää, että vuosiloman ansaitsemista rajoitetaan perhevapaiden ajalta siten, että vuosilomaa kertyisi enintään kuuden kuukauden ajalta. Nykyisen lain mukaan työntekijälle kertyy vuosilomaa koko perhevapaan ajalta lukuun ottamatta hoitovapaata.
Lakien on määrä tulla voimaan huhtikuun alussa.