EVA: Suomalaiset tukevat kilpailukykyremonttia
Elinkeinoelämän valtuuskunnan EVA:n arvo- ja asennetutkimuksen mukaan 83 prosenttia suomalaisista pitää vientiteollisuuden kilpailukyvyn turvaamista ratkaisevan tärkeänä työllisyyden ja hyvinvoinnin kannalta.
Joka toinen tutkimukseen vastanneista on sitä mieltä, että kaikkien suomalaisten pitäisi tinkiä omista eduistaan kilpailukyvyn turvaamiseksi. Vain 29 prosenttia ei tinkisi eduistaan.
Myös työmarkkinauudistukset saavat kansalaisilta tukea, sillä 64 prosenttia pitää työehtojen joustamattomuutta esteenä Suomen taloustilanteen kohenemisella. 44 prosenttia sopisi palkankorotuksista paikallistasolla.
– Selkänoja talouden uudistuksille ei ole heikentynyt vaan vahvistunut. Pikemmin näkyvissä on selvää turhautumista päätöksenteon riitaisuuteen ja hitauteen, päättelee EVA:n tutkimuspäällikkö Ilkka Haavisto.
Maailman tilanteen suomalaiset näkevät uhkaavana. Jopa 80 prosenttia suomalaisista arvioi, että Lähi-idän viimeaikaiset tapahtumat ovat lisänneet terrorismin uhkaa myös meillä.
Vain 32 prosenttia katsoo, ettei maallamme ole todellisia sotilaallisia uhkakuvia. 52 prosenttia vastaajista uskoo uhkakuviin. Lisäksi 74 prosenttia vaatii Suomelta ja koko EU:lta nykyistä tiukempaa maahanmuuttopolitiikkaa.
Suomalaisten eroa eurosta pitää toivottavana 23 prosenttia vastaajista.
Tulokset perustuvat 2 040 henkilön antamiin vastauksiin. Tiedot on kerätty 8.–19. tammikuuta 2016 Taloustutkimus Oy:n internetpaneelilla.
Prosenttilukuja koskee virhemarginaali, joka on koko väestön tasolla 2–3 prosenttiyksikköä kumpaankin suuntaan.