Euroopan parlamentin uudella puhemiehellä on tiivis side Suomeen

Kokoomuslaiset europarlamentaarikot tuntevat hyvin maltalaisen Roberta Metsolan, joka voitti puhemiesvaalin jo ensimmäisellä äänestyskierroksella
EU

Euroopan parlamentin uudeksi puhemieheksi on valittu Roberta Metsola. Maltalainen Metsola onnistui saamaan yli puolet annetuista äänistä jo ensimmäisellä äänestyskierroksella.

Metsola sai 458 ääntä, kun voittoon vaadittiin vähintään 309 ääntä. Metsola kuuluu parlamentin suurimpaan ryhmään EPP:hen eli keskustaoikeistolaiseen Euroopan kansanpuolueeseen.

Strasbourgin täysistuntosalissa tulosten julkistamisen jälkeen Metsola sai suosionosoitusten lomassa myös syntymäpäiväonnitteluja, sillä hän täyttää tänään 43-vuotta.

Metsola on kolmas nainen puhemiehen tehtävässä ja EU-parlamentin historian nuorin puhemies.

Voittopuheessaan Metsola kiinnitti huomiota moneen ajankohtaiseen teemaan, kuten ilmastonmuutokseen, turvallisuuspolitiikkaan ja tasa-arvoon.

–  Taistelu ilmastonmuutosta vastaan on yhteinen kohtalomme, koska huomenna on liian myöhäistä, Metsola sanoi.

Metsola on tuttu monelle suomalaispoliitikolle, sillä hänen puolisonsa on suomalainen Ukko Metsola, joka puolestaan on ollut aktiivinen kokoomuksen riveissä.

Europarlamentaarikko Henna Virkkunen (kok.) kertoo, että Metsolan pariskunta on nähty edustamassa kokoomuksen tapahtumissa niin Brysselissä kuin Suomessa.

STT:n haastattelemat kokoomusmepit Virkkunen, Sirpa Pietikäinen ja Petri Sarvamaa kuvaavat Roberta Metsolaa aikaansaavaksi ja yhteistyökykyiseksi poliitikoksi.

Pietikäinen korostaa Metsolan pitkää EU-kokemusta ja hyvää tuntemusta päätöksentekokoneiston eri puolista.

–  Hänellä on eteenpäin katsovia näkemyksiä koko EU:n tulevaisuudesta, Pietikäinen sanoo.

Myös Virkkunen luonnehtii Metsolaa ajatusmaailmaltaan moderniksi eurooppalaiseksi. Parlamentissa Metsola on toiminut muun muassa oikeusvaltio- ja maahanmuuttokysymysten parissa.

Metsola on puolustanut myös seksuaali- ja sukupuolivähemmistöjen asemaa, mutta abortin suhteen hänen kantaansa on kuvattu melko konservatiiviseksi.

Abortti on Maltalla laiton, ja viime vuonna eräässä parlamentin äänestyksessä Metsola äänesti vastaan lausuntoa, joka olisi kehottanut kaikkia EU-maita varmistamaan laillisen ja turvallisen pääsyn aborttiin.

Viimeisimmäksi Metsola on ollut parlamentin ensimmäisenä varapuhemiehenä. Hän nousi tehtävään vuonna 2020, kun irlantilaisesta Mairead McGuinnessistä tuli EU-komissaari.

Sarvamaa kuvaa Metsolaa määrätietoiseksi ja selkeäksi poliitikoksi, joka viestii näkemyksiään suoraankin.

–  Hän menee eteenpäin koko ajan, ja hän pyrkii ratkomaan asioita pragmaattisesti.

Sarvamaa arvioi, että suorapuheisuudesta huolimatta Metsolalla on taitoa tehdä kompromisseja. Yhteistyökykyä korostavat myös Pietikäinen ja Virkkunen.

–  Hänellä on vahvat omat arvot, mutta hän pystyy hyvin neuvottelemaan myös eri mieltä olevien ihmisten kanssa, Virkkunen sanoo.

Virkkusen mukaan Metsola on ottanut EPP-ryhmän sisälläkin eräänlaista sillanrakentajan roolia.

Virkkunen ja Pietikäinen pitävät hienona asiana sitä, että parlamentin johdossa on pitkästä aikaa nainen.

–  On jo aika saada hyvä, pätevä, kokenut ja osaava nainen parlamentin johtoon. On siitä aikaa ollutkin, ja kovin vähän heitä on ollut, Pietikäinen sanoo.

Edellinen nainen tehtävässä oli vuosina 1999–2002 puhetta johtanut ranskalainen Nicole Fontaine. Ensimmäinen nainen EU-parlamentin puhemiehenä oli ranskalainen Simone Veil vuosina 1979–1982.

Voittopuheessaan Metsola kuvaili seisovansa jättiläisten hartioilla. Hän toivoo, ettei hänen jälkeensä tarvitse odottaa uudelleen kahta vuosikymmentä siihen, että seuraava nainen valitaan parlamentin johtoon.

Virkkunen ja Sarvamaa pitävät myönteisenä asiana, että puhemies tulee vaihteeksi pienestä jäsenmaasta. Saarivaltio Malta on EU-maiden pienin niin pinta-alaltaan kuin asukasluvultaan.

Viime vuosina puhemiehet ovat tulleet suurista jäsenmaista: edelliset kaksi puhemiestä olivat italialaisia, ja sitä ennen parlamentin johdossa oli saksalainen.

Pietikäinen kuitenkin muistuttaa, että puhemies edustaa ennen kaikkea EU-parlamenttia.

–  Puhemies puhuu koko parlamentin vaikutusvallalla, ja hänen suurin kykynsä ja tehtävänsä on löytää ja muodostaa itselleen tuki ja uskottavuus. Sitten kun se on saavutettu, niin hänellä on koko parlamentin valta ja voima takanaan, olipa puhemies sitten Maltalta tai Saksasta, Pietikäinen toteaa.

EU-vaalikausi on puolivälissään, joten parlamentin johtopaikoista käydään äänestys täysistunnossa.

Vaalikauden alussa poliittiset ryhmät sopivat, että puhemiehen tehtävä siirtyisi nyt 2,5 vuoden jälkeen sosiaalidemokraattien (S&D) ryhmältä EPP-ryhmälle.

Viime vuonna arvuuteltiin, lähtisikö S&D-ryhmä haastamaan aiempaa sopua, mutta lopulta haastamisaie ei toteutunut, vaan suuret ryhmät löysivät yhteisymmärryksen.

Puhemiesvaalissa oli Metsolan lisäksi kolme muuta ehdokasta pienemmistä ryhmistä, mutta Metsola voitti selkein lukemin.

Puhemiehen valinnan jälkeen EU-parlamentti äänestää tänään myös varapuhemiehistä. Parlamentissa on yhteensä 14 varapuhemiehen paikkaa.

Suomalaisista europarlamentaarikoista ehdolla on vihreiden Heidi Hautala.

Hautala on toiminut varapuhemiehenä jo aiemmin, ja hänen odotetaan saavan jatkoa pestilleen.