Etelä-Korean presidentti ehdotti keskusteluja Pohjois-Korean kanssa, jotta Korean sota saataisiin viimein päätökseen
Etelä-Korean presidentti Lee Jae-myung on ehdottanut neuvotteluja Pohjois-Korean kanssa, jotta 1950-luvulla käyty Korean sota saataisiin vihdoin virallisesti päätökseen.
Koreat ovat edelleen teknisesti ottaen sodassa, sillä vuosina 1950–53 käyty sota päättyi aselepoon, eikä rauhansopimusta ole koskaan tehty.
– Siirtäkäämme syrjään aikeet toistemme uhkaamisesta ja aloittakaamme keskustelut, joilla lopetetaan pitkään kestänyt sota. Samalla voimme ehkä myös keskustella toimivista tavoista pysäyttää Pohjois-Korean ydinohjelman eteneminen, Lee sanoi puhuessaan seremoniassa, jossa muistettiin Japanin siirtomaavallan päättymistä.
Pohjois-Korea on toistuvasti ilmoittanut, että se on ydinasevaltio, eikä sillä ole aikeita luopua pelotteestaan.
Lee on suhtautunut huomattavasti edeltäjiään maltillisemmin Pohjois-Koreaan ja pyrkinyt liennyttämään välejä. Pohjois-Korea ei kuitenkaan ole vastannut tähän, vaan on sen sijaan lähentänyt sotilaallisia suhteitaan Venäjään.