Epävarmoja äänestäjiä on vielä paljon, keskustakonkarit muistuttavat – Rehnin kampanjassa mennään "täysillä loppuun asti"
Presidentinvaaleissa kaikki on edelleen mahdollista, arvioivat pitkäaikaiset keskustapoliitikot Timo Laaninen ja Seppo Kääriäinen.
Rehnin kampanjassa poliittisena neuvonantajana toimiva Laaninen pitää merkittävänä Ylen tuoreen gallupin tietoa, jonka mukaan epävarmojen äänestäjien määrä on nyt suuri. Heidän osuutensa on kasvanut lähes 25 prosenttiin äänestäjistä.
Se tietää jännittävää vaali-iltaa sunnuntaille.
– Sen takia kannattaa mennä täysillä loppuun asti, Laaninen sanoo valitsijaliikkeen ja keskustan ehdokkaan Rehnin kampanjasta.
– Epävarmojen äänestäjien suuri määrä on merkittävä asia. Sillä on merkitystä, miten he jakautuvat loppusuoralla, lisää ministeri Kääriäinen.
Rehnin kannatus oli Ylen mittauksessa noussut joulukuun 12 prosentista 14 prosenttiin. Tällä yltää nyt neljännelle sijalle, kun kolmanneksi nousseen Jussi Halla-ahon (ps.) kannatus on 18 prosenttia.
Timo Laaninen pitää kysymysmerkkinä sitä, näkyykö Halla-ahon gallup-kannatus lopullisessa vaalituloksessa.
– Suuri kysymysmerkki tässä on, lähtevätkö perussuomalaiset lopulta sitten äänestämään. He ovat perinteisesti olleet vähän laiskoja äänestämään presidentinvaaleissa. Että kyllä tässä kaikki on vielä auki.
Rehn ja vihreiden tukema valitsijaliikkeen ehdokas Pekka Haavisto olisivat vahvimpia ehdokkaita Alexander Stubbia (kok.) vastaan presidentinvaalien toisella kierroksella, Ylen tuore gallup myös kertoo.
Ylen kyselyn mukaan Stubb voittaisi heidät prosentein 59–41.
– Mielenkiintoisimpia näissä gallupeissa ovat toisen kierroksen luvut. Olli olisi vahvoilla, kun toiselle kierrokselle pääsisi. Enää Stubb on edellä siinä vertailussa, Laaninen toteaa.
Rehn voittaisi Haaviston luvuin 51–49 ja Halla-ahon 72–28.
Seppo Kääriäinen näkee gallupien kahden kärkiehdokkaan eli Stubbin ja Haaviston esiintymisissä selvää varovaisuutta.
– He pyrkivät pitämään kannatuksensa kasassa ensimmäisellä kierroksella ja miettivät jo selvästikin esiintymisissään toista kierrosta.
Kääriäisen mukaan haastajienkaan ei kannata yrittää erityisiä temppuja, vaan jatkaa omalla valitulla linjalla.
– Omaa vahvaa imagoa vahvistaen, sillä se paras tulos tulee.
– Ketkä kaksi ovat finaalissa, siitä ei voi mitään varmaa mennä vielä sanomaan kenenkään osalta, Kääriäinen sanoo.