Epäily: Taksikuski ajoi tahallaan ihmisen päälle
Taksinkuljettajan epäillään ajaneen tahallaan ihmisen päälle Levillä maanantain vastaisena aamuyönä, Lapin poliisi kertoi keskiviikkona. Yliajon uhri loukkaantui ja vietiin sairaalahoitoon.
Ennen yliajoa taksinkuljettaja oli poliisin tietojen mukaan riidellyt uhrinsa kanssa taksitolpalla, minkä jälkeen hän oli poistunut paikalta taksillaan.
Kuljettaja oli muutaman minuutin päästä palannut tolpalle, peruuttanut autollaan ja kiihdyttänyt sitten uhria päin silminnäkijöiden nähden, poliisi epäilee.
Poliisi tutkii asiaa törkeänä pahoinpitelynä. Uhrille aiheutui tilanteessa vammoja, mutta kyse ei ollut vakavasta loukkaantumisesta.
Poliisin mukaan sekä uhri että kuljettaja ovat noin 40-vuotiaita ulkopaikkakuntalaisia miehiä. Kuljettajalla oli voimassa oleva taksinkuljettajan lupa ja hän ajoi henkilöautomallista taksia.