Analyysi: Tuomiojan esitys voisi auttaa vasemmiston kriisissä – mutta hyötyisikö äänestäjä?

Kansanedustaja Erkki Tuomiojan esitys punavihreän opposition yhteisestä vaaliohjelmasta olisi askel niin kutsutun blokkipolitiikan suuntaan.

Siinä puolueet kertoisivat jo ennen vaaleja keiden kanssa ne pyrkivät hallitukseen – ja millä ohjelmalla.

Käytännössä äänestäjien olisi tehtävä valinta vasemmisto- ja oikeistoblokkien välillä.

Blokkipolitiikka olisi merkittävä muutos Suomen nykyiseen järjestelmään, jossa millaiset tahansa hallituskokoonpanot ovat mahdollisia.

Ehdotus on ymmärrettävä, mutta ei ongelmaton.

Blokkipolitiikan hyvä puoli on, että äänestäjä tietää, millaista politiikkaa hän tukee antaessaan äänensä tietylle puolueelle.

Nykyään hallitusohjelma muodostetaan Suomessa vasta vaalien jälkeen suurimman puolueen puheenjohtajan johdolla käytävissä hallitusneuvotteluissa.

Hallitusohjelma on siis hallitukseen päätyvien puolueiden vaalitavoitteista muodostunut kompromissi.

Blokkipolitiikalla voitaisiin vähentää tilanteita, joissa puolue perustelee hallituksessa päinvastaisia päätöksiä kuin mitä esitti vaalien alla.

Blokkipolitiikka tarjoaisi myös äänestäjille selkeämmän vaihtoehdon: jos et ole tyytyväinen hallitsevaan ryhmittymään, äänestä vaaleissa oppositiota.

Ongelmaton järjestelmä ei kuitenkaan ole.

Esimerkki löytyy Suomen länsinaapurista Ruotsista, jossa porvaripuolueiden Allianssi ja punavihreä blokki ovat kilpailleet vuodesta 2006.

Ruotsin poliittinen järjestelmä on ollut lähellä kriisiä, kun blokkien ulkopuolinen oikeistopopulistinen ruotsidemokraatit on kasvattanut kannatustaan.

Tällä hetkellä kummallakaan ryhmittymällä ei ole enemmistöä eduskunnassa ja blokit ovat joutuneet tekemään kyseenalaisia kompromisseja pitääkseen ruotsindemokraatit poissa vallasta ja välttääkseen uudet vaalit.

Äärimmillään blokkipolitiikka voi johtaa monen Länsi-Euroopan maan kaltaiseen kaksipuoluejärjestelmään.

Puolueiden väliset erot hämärtyvät ja kuhunkin blokkiin tulee yksi pääpuolue, jonka johtaja on pääministeriehdokas.

Se tarkoittaisi kansalaisten valinnanvapauden kapenemista.

Esimerkiksi Yhdysvalloissa tulevissa vaaleissa moni äänestänee pääpuolueiden ehdokkaita, vaikka aatteellinen koti olisikin esimerkiksi lähempänä vihreitä.

Tähän vaikuttaa toki vaalijärjestelmäkin.

Ajatus blokeista on erityisen vaikea keskustalle

Voi myös kysyä, kuinka hyvin nykyajan poliittiset jakolinjat tai suomalaiset puolueet asettuvat vasemmisto-oikeisto -janalle.

Kysymykset pakolaiskriisin ratkaisusta, yhteiskunnan avoimuudesta, ilmastonmuutoksen pysäyttämisestä, talouskasvusta, perusturvasta ja työelämän kehittämisestä eivät noudata klassista jakoa.

Ajatus blokeista on erityisen vaikea keskustalle, jonka ajattelusta löytyy yhteisiä elementtejä niin vasemmiston kuin oikeiston kanssa.

Samalla keskustan aatteelle keskeinen hajautettu yhteiskunta ei ole minkään muun puolueen asialistalla.

Blokkipolitiikan hahmottelu tilanteessa, jossa  vasemmistopuolueiden kannatus on alimmillaan Suomen parlamentaarisessa historiassa, ei ole yllättävää.

Vasemmisto tarvitsee uusia ideoita noustakseen, ja varmasti ainakin osa puolueista hyötyisi vastakkainasettelusta, jota blokkien myötä syntyisi.

Tuomiojan syöttiin onkin toistaiseksi tarttunut hanakimmin vasemmistoliiton puheenjohtaja Li Andersson.

Vihreille yhteinen vaaliohjelma voi olla hankalampi kysymys, sillä puolueen kannattajakunnasta löytyy myös keskiviivan oikealla puolella olevaa väkeä.

Lisäksi kannatusmittauksissa noussut puolue haaveilee pääministerin paikasta, eikä halua antaa sitä SDP:lle.

Juttua muokattu klo 18:30. Tiivistetty alariviä.