Analyysi: Skandaali FBI-johtajan potkuista yltyy – Trump koettelee oikeusvaltion uskottavuutta
FBI-johtaja James Comeyn hyllyttäminen kesken rikostutkinnan oli presidentti Donald Trumpilta vakava virhearvio.
Edes Trump ei voinut kuvitella selviävänsä erottamispäätöksestä kuivin jaloin.
Näin räikeä piittaamattomuus poliittisista normeista nakertaa presidentin asemaa.
Trump jopa uhkailee Comeyta Twitterissä, ettei tämä puhuisi erostaan toimittajille.
Jos vääntö Trumpin virkaanastujaisten yleisömäärästä oli huvittavaa, niin FBI-skandaalissa ollaan oikeusvaltion pyhimpien periaatteiden äärellä.
Comeyn erottamisessa ei ole enää kyse siitä, ovatko Trumpin poliittisen avaukset kannatettavia tai vastustettavia.
Pelissä on maailman vanhimman yhtäjaksoisen demokratian uskottavuus.
Salaliittoteoriat, paljastukset ja ristiriitaiset selitykset ovatkin sinkoilleet keskiviikkoisen erottamispäätöksen jälkimainingeissa.
Irtisanottu Comey on johtanut Trumpin vaalikampanjan aikaisten väitettyjen Venäjä-kytkösten tutkintaa.
Laajalti julkisuutta saanut FBI-tutkinta kohdistui erityisesti Trumpin kampanjahenkilökunnan ja Moskovan väliseen yhteydenpitoon viimevuotisten vaalien alla.
Todisteet Venäjän vetoavusta voisivat vakavimmassa tapauksessa jopa suistaa presidentin vallasta.
Kun uutispommi Comeyn erottamisesta tipahti keskiviikkoiltana, moni asiantuntija arvioi, että Trump halusi panna kapuloita tutkimusten rattaisiin.
Jopa moni republikaanijohtaja on paheksunut erottamispäätöksen ajankohtaa.
Aikaisemmin Trump on vaientanut syytökset Venäjä-kytköksistä hankkiutumalla eroon kyseenalaiseen valoon joutuneista hännystelijöistä.
Hiljaisella liekillä kuplinut Venäjä-soppa nielaisi muun muassa Trumpin keskeisen kampanjaveturi Paul Manafortin ja turvallisuusneuvonantajan Michael Flynnin.
Potkuja jaellaan Washingtonissa nykyisin herkästi, mutta FBI:n Comey ei ole vain yksi nimi muiden virkamiesten joukossa.
Mitä Trump sitten toivoi saavuttavansa Comeyn erottamisella?
Tarkoitus oli varmaan päästä eroon epäsuosioon joutuneesta kiusankappaleesta.
Comeyn lähipiirin mukaan Trump oli vaatinut FBI-johtajaa vannomaan lojaalisuutta, mutta saanut vain lupauksen tinkimättömästä rehellisyydestä.
Potkuja jaellaan Washingtonissa nykyisin herkästi, mutta FBI:n Comey ei ole vain yksi nimi muiden virkamiesten joukossa.
Erottamispäätöstä seurannut ryöpytys lienee yllättänyt Valkoisen talon.
Trump tiimeineen luotti siihen, että Comeyn maine oli tahriintunut riittävästi niin demokraattien kuin republikaanien keskuudessa.
Demokraattien perusteltu kritiikki ja katkeruus Comeyta kohtaan juontaa juurensa FBI:n presidentinvaalien aikaiseen päätökseen ottaa Hillary Clintonin sähköpostit tarkasteluun 11 vuorokautta ennen vaalipäivää.
Clinton käytti ulkoministerinä henkilökohtaista sähköpostitiliään virka-asioissa ja asetti arvostelijoiden mukaan viestit hakkeroinnille alttiiksi.
Comeyn toimet vaalien loppumetreillä sulattivat Clintonin hienoisen gallup-etumatkan ja saattoivat ratkaista vaalin Trumpin eduksi.
Clintonin sähköpostiskandaalin aikana Trump kehui Comeyn rohkeutta ottaa sähköpostit syyniin keskellä kiihkeintä vaalihuumaa.
Trump ei kuitenkaan ilahtunut FBI:n oma-aloitteisuudesta, kun tutkinnan kohteeksi joutui Valkoinen talo.
Jos Trumpin tavoitteena oli hiljentää epäilijät tai kampittaa FBI:n Venäjä-tutkimukset, hanke epäonnistui surkeasti.
Erottamispäätöksen jälkeen senaatille puhunut FBI:n virkaatekevä johtaja Andrew McCabe vannoi, että tutkinta jatkuu, kuten tähänkin asti.
Yhdysvaltain politiikassa eletään jännittynyttä ja epävakaata aikaa.
Oikeustieteen professorien keskuudessa käydään jo kiivasta keskustelua perustuslaillisesta kriisistä.
New York Timesin kaltaiset laatujulkaisut puolestaan vaativat itsenäisen tutkijan nimittämistä selvittämään selkkausta.
On toki mahdollista, että Trump yksinkertaisesti ärsyyntyi ja kyllästyi omapäiseen FBI-johtajaan, joka ei pystynyt riittävän uskottavasti puolustamaan käynnistämiään tutkimuksia.
Toinen skenaario heittää paljon synkemmän varjon Yhdysvaltain oikeusvaltion niskaan.
Toivottavasti Trumpin epäilijät ovat väärässä väittäessään, että presidentti joutui selkä seinää vasten oikeuden pitkän kouran pelossa.
Varmaa on ainakin se, että FBI-skandaalin myötä oppositio vaatii koko vyyhdin perinpohjaista läpivalaisua.