Aivotutkija: Muistissa pysyy viisi asiaa kerrallaan – nämä tekijät syövät kaistaa
Tietotyöläinen joutuu reagoimaan nykyisin nopeasti kaikkeen, mutta työmuisti on samanlainen kuin ennen.
Muistissa pysyy kerrallaan vain viisi asiaa, kertoo neurologian erikoislääkäri, Aivotutkimusyksikön johtaja Eino Solje Itä-Suomen yliopistosta.
– Myös vapaa-ajan vaatimus on kasvanut, pitää pystyä suorittamaan sielläkin. Muistin lähtötaso on meillä jokaisella uniikki, Solje kertoo yliopiston artikkelissa.
Hyvä muisti ei Soljen mukaan korreloi älykkyyteen, sillä ihminen voi olla huippuälykäs, mutta hänellä voi olla muistiongelmia.
– Mikä sitten syö kaistaa? Meillä on liian paljon mielessä pidettävää ja liian vähän muistitukia, kuten vaikkapa ostoslistoja tai muistikirjoja, hän kertoo.
Kaistaa syövät myös kohtuuttomat vaatimukset, huolet, maailmantuska, ahdistus, ääni- ja valoärsykkeet, toisaalta taas sisäiset ärsykkeet, läheiset ja jälkikasvu, sekä ihmissuhdeongelmat, aivotutkija avaa.
– Vakavampia muistiongelmia voivat tuoda liian vähäinen liikunta, kivut, lääkkeet, tai vaikkapa sairaalloinen huoli omasta muistista.
– Burnout taas on ympäristön ongelma, ei yksilön ongelma. Kohtuuttomat vaatimukset voivat aiheuttaa pitkäaikaista lamaa, josta elpyminen kestää pitkään, Solje sanoo.